Vuodesta 1998 alkaen Ville Valon johtaman HIMin metalliversio suomalaisesta melankoliasta alkoi olla kysyttyä tavaraa Keski-Euroopassa. Kotimaassa bändiä nähtiin enää harvakseltaan.
HIMin vuonna 1998 ilmestynyt esikoisalbumi Greatest Lovesongs Vol. 666 julkaistiin myös Saksassa. Se ei vielä noussut listoille, mutta tumma "rakkausmetalli" herätti yleisön kiinnostuksen.
Marraskuusta 1998 alkaen HIM esiintyikin vuoden ajan lähes pelkästään Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Seinäjoen Provinssirock oli vuonna 1999 bändin ainoa keikka Suomessa.
Provinssissa HIM esitti debyyttialbumiltaan mm. hittinsä Your Sweet Six Six Six ja When Love And Death Embrace. "Keikka tuntui ekstaattiselta", Ville Valo kehuu.
Samana vuonna ilmestyi levy Razorblade Romance. Levyltä löytyvä, Romeon ja Julian kaksoisitsemurha-aihetta toisintava Join Me (in Death), on edelleen yksi HIMin tunnetuimmista kappaleista. Join me on myös Suomen myydyin kotimainen single. Kappaleen esitys on taltiointi yhtyeen konserttikiertueen Turun Caribian konsertista vuodelta 2002.