Hyppää pääsisältöön

Juppikulttuuri ei häpeillyt pinnallisuutta

1980-luvun puolivälissä nosti Suomessa päätään uusi nuoruutta ja kunnianhimoa korostava sukupolvi, joka piti rahasta ja sen kuluttamisesta. Heitä kutsuttiin jupeiksi.

New Yorkista haetun mallin perusta oli pohjimmiltaan yksinkertainen. "Nykin kulttuurissa on kyse siitä, että on oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeissa vaatteissa", kiteyttää kirjailija Jay McInerney, mies Manhattanin valot -kirjan takaa.

Suomessa juppien äänen piti kuuluvissa etenkin City-lehti. "Kuvasta on tullut kommunikaation väline. Enää sun ei tarvitse kommunikoida vain sanoilla vaan kaikella sillä, mikä susta näkyy", lehden perustajajäsen Lauri Nykopp sanoo.

Tutkija Sakari Hänninen Helsingin yliopistosta muistuttaa, että kyse on postmodernismin ilmiöstä. "Postmodernisti ei haluakaan miettiä mennyttä tai tulevaa. Hän pyrkii hakemaan sitä, mikä on hyvää tässä ajassa."

Nykopp myöntää, että kyllä juppeudessa on kyse narsismista. Se, onko se hyvä vai huono asia, jääköön myöhemmin nähtäväksi. "Pinnallisuus on vain pinnallisuutta, miksei siihen suhtauduttaisi pinnallisesti?"

Teksti: Petra Himberg

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto