Hyppää pääsisältöön

Solarium tuo paistetta päivään

Taloudellinen vaurastuminen ja ihmisen turhamaisuus synnyttävät nykyaikana monenlaisia ilmiöitä, aloittaa Arvi Lind juontonsa solariumia käsittelevään uutisjuttuun vuonna 1986.

Edeltäneiden puolentoista vuoden aikana oli solariumeja ilmestynyt suomalaiseen katukuvaan ällistyttävässä tahdissa. Helsingistä löytyi peräti maailman toiseksi suurin solariumkeskus.

Suositeltavaa oli, että solariumin työntekijöistä yksi olisi joko terveydenhuollon ammattilainen tai kosmetologi. Tämä ei kuitenkaan ollut pakollista.

— No eipä siinä paljon ammattitaitoa tarvitse, se käynnistyy ihan nappia painamalla, ja automaattisesti sammuu, solariumin työntekijä sanoo.

Asiakkaat suhtautuivat solariumiin mutkattomasti. Syy käynteihin oli selvä.

— Että saisi hyvän rusketuksen, miesasiakas vastaa hieman ihmetellen.

Lääkärit olivat odottavalla kannalla. Mahdolliset terveyshaitat näkyisivät noin 15 vuoden päästä.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto