Hyppää pääsisältöön

Ballsin Marjosta lähti meteliä opettamattakin

Marjo Leinosella ei Balls-yhtyeen solistiksi pestautuessaan ollut lainkaan bändikokemusta. "Mutta kaikkea, mitä bändi yleensä harjoittaa, oli tullut kokeltua."

Balls perustettiin tilapäiskokoonpanoksi Elmun 10-vuotisjuhlia varten vuonna 1988. Ensimmäinen keikka tehtiin tiettävästi kolmen harjoituskerran jälkeen.

Toimittaja Tero Lietteen tiedusteluun laulutunneista Marjo Leinonen vastaa: "Kyllä täältä meteliä syntyy ilman että sitä kukaan opettaa."

Leinosen räväkkä ja omaperäinen blues- ja soulpohjainen laulanta toi monien mieleen Janis Joplinin ulosannin. Hän esittikin itseoikeutetusti nimiosaa Janis!-rockmusikaalissa, joka sai ensi-iltansa lokakuussa 2008.

Ballsin aktiivisin kausi ajoittui 1980-luvun loppuun ja 90-luvun alkuun, mutta bändi keikkaili vielä vuosituhannen vaihduttuakin. 2000-luvulla Leinosen on esiintynyt Viranomaiset-yhtyeen kera.

Tietolaatikko

Treat Right Your Heart. Säv. Petri Anttonen - Marjo Leinonen, san. Marjo Leinonen. Kappale julkaistiin Ballsin ensimmäisellä mini-LP:llä vuonna 1989.
Mean Ole World. Säv. ja san. Jerry LaCroix. Ilmestyi Ballsin esikoisalbumilla vuonna 1990.

Kommentit