Hyppää pääsisältöön

MM-kulta jälleen naapuriin salibandyn kotikisoissa 2002

Suomi tavoitteli kynsin hampain salibandyn maailmanmestaruutta kotikisoissa vuonna 2002. Lopulta Ruotsi kuitenkin vei kullan jo neljättä kertaa.

Finaaliottelun avausmaali meni jälleen Suomen tiliin. Ensimmäisen erän kuluessa Ruotsi nousi kuitenkin 2-1-johtoon.

Toisessa erässä Suomi tasoitti pelin, mutta keltapaidat kuittasivat maalin nopeasti. Viimeiseen erään lähdettiin luvuin 3-2.

Päätöserässä Suomi nousi jälleen tasatilanteeseen, mutta kahden minuutin päästä Ruotsi karkasi uudelleen johtoon. Ruotsin viides osuma meni tyhjään maaliin. Loppunumeroiksi kirjattiin 6-4.

Myös pronssiottelusta Tšekki-Sveitsi muodostui jännitysnäytelmä. Peli ratkesi jatkoajalla Sveitsin hyväksi 3-4.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    "Suk-suk-suk-sukset ja sau-sau-sau-sauvat" mukaan ja ladulle! Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.

  • Formulaliukua ja rokkia – Luisteluleikit Laura Lepistön, Valtter Virtasen ja muiden taitoluistelutähtien opastuksella

    Taitoluistelijat opettavat lapsille luistelua ja leikkejä.

    Miten sopii yhteen pingviinikävely ja luistelu? Taitoluistelijatähdet opettavat lapsille luistelua ja hauskoja leikkejä Pikku Kakkosen ja Suomen Taitoluisteluliiton ohjelmasarjassa vuodelta 2008. Luistimilla voi kokeilla vaikka formulaliukua, kisarokkia, merikotkahyppyjä tai rallijarrutusta. Luisteluoppaina ovat mm. Kiira Korpi, Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Valtter Virtanen. Katsomisen jälkeen näitä temppuja voi lähteä jäälle testaamaan!

  • "Lennä Nykäsen Matti, lennä" – Sleepy Sleepers livenä Tulilinjalla

    Lahtelainen huumoripumppu provosoi Tampereella 1990.

    Lahtelainen huumorirock-yhtye Sleepy Sleepers esiintyi helmikuusssa 1990 Tampereen Tullikamarilla. Suorana lähetyksenä esitetyn Tulilinja-ohjelman konsertin päätöskappaleena kuultiin oodi maailman parhaalle mäkihyppääjälle: Nykäsen Matille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto