Hyppää pääsisältöön

Salibandyn toinenkin MM täpärästi Ruotsille

Ruotsi vei jälleen salibandyn maailmanmestaruuden Oslossa vuonna 2000. Suomi kamppaili kullasta kuitenkin viimeiseen minuuttiin saakka.

Suomi teki ottelun avausmaalin 1. erän neljännellä minuutilla. Ote siirtyi kuitenkin tämän jälkeen Ruotsille, joka kavensi tilanteen tasapeliin.

Toisen erän kuluessa Ruotsi siirtyi 4-1-johtoon. Neljäs maali syntyi vain sekuntia ennen tauolle siirtymistä.

Kolmannessa erässä Suomi lähti takaa-ajoon ja onnistui kaventamaan tilanteen 4-3:een. Ruotsi onnistui kuitenkin laukomaan ratkaisevan maalin pelin viimeisellä minuutilla.

Ruotsi otti näin kolmannen perättäisen MM-kultansa. Pronssiottelussa Sveitsi voitti Tanskan luvuin 4-2.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto