Hyppää pääsisältöön

Suomi murskattiin salibandyn MM-neitsytfinaalissa

Salibandyn kaikkien aikojen ensimmäinen MM-turnaus pelattiin Ruotsissa vuonna 1996. Finaalissa keltapaidat ottivat Suomesta 5-0-murskavoiton.

Suomi lähti loppuotteluun toiveikkaasti, sillä edellisen vuoden EM-kisoissa Suomi oli selättänyt Ruotsin luvuin 2-3.

Suomi hallitsikin MM-finaalin alkua, mutta maalinteko ei onnistunut. Ruotsi sen sijaan teki avausmaalin vapaalyönnistä hieman ennen erätaukoa.

Toisessa erässä Ruotsi kasvatti johtonsa 3-0:aan ja viimeisteli voittonsa viimeisessä erässä.

Pronssiottelussa Norja voitti Tšekin maalein 6-2.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto