Hyppää pääsisältöön

Miesten joulu

YleX:n radioäänet Juuso, Peltsi ja Juhalahti viettävät aatonaattoa ihan miesten kesken. Mukaan joulun odotukseen he ovat kutsuneet kaiken maailman poppareita ja jääkiekkoilijoita.

Miesten joulu on lämärikisaa, piparimuottien tekoa,kuusenkoristelua ja vieraiden joulupukki-idolsia. Pukkeina ovat jääkiekkoilijat Raipe Helminen ja Ville Nieminen, rumpali Jussi69, juontaja Heikki Paasonen sekä laulaja Antti Tuisku.

Lahjavalvojaisissa tehdään pipareita voimatyökaluilla. Piparkakkumallistoon kuuluvat näppis, harjusvaappu ja pyramidi. Apuna muottien teossa käytetään mm. pihtejä, poraa ja käherrintä.

Vieraileville pukeille järjestetyssä laulukisassa nähdään toinen toistaan hämmästyttävämpiä suorituksia. Myös pukkien lämärikykyjä testataan.

Isännät ja pukit kisaavat keskenään kuusenkoristelussa. Isännät vievät voiton reilulla vilunkipelillä.