Hyppää pääsisältöön

Topless ja tissikulttuuri

Topless-tarjoilijat olivat 1990-luvun lamavuosien muoti-ilmiö. Nousukausi go-gossa esiteltiin vuonna 1992 myös vartalomaalausta ja keskusteltiin naisten rinnoista.

Ravintolat pyrkivät 90-luvun alkuvuosina kohentamaan liikevaihtoaan topless-tarjoilijoilla. Jotkut keksivät kiinnittää palvelukseen myös yläosattomissa esiintyviä karaoke-emäntiä.

Paljaat rinnat jaksoivat kiinnostaa jonkin aikaa, mutta topless-into laantui muutamassa vuodessa. Monet ravintolat siirtyivät strippaukseen tai muuhun seksiviihteeseen.

Nousukausi gogo -ohjelmassa mikkeliläisen ravintola Kivijalan tarjoilijat kertovat työstään. Monia miesasiakkaita henkilökunnan paljasrintaisuus ujostutti. Kopeloijiakin löytyi mutta heidät poistettiin ravintolasta saman tien.

Ravintola Kivijalan vetonauloihin kuului myös vartalomaalaus, josta ohjelmassa nähdään näytteitä. Mikkelin torilla kysellään kaupunkilaisten mielipiteitä erilaisista rinnoista. "Aika mahtavat Ambersonit", kuuluu muuan kansalaisnäkemys.

Ohjelmassa pohditaan, miksi naisten rinnat jaksavat kiehtoa miehiä ja mikseivät tissijutut naurata naisia.

Taiteilija Erkki Pirtola pohtii tissien estetiikkaa, teekkarit Leksa Lehtonen ja Jussi Talonen kertovat tissivitsejä, ja Happy-huulet-ryhmä esittää lauluja naisnäkökulmasta.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto