Hyppää pääsisältöön

Haamukirjailijan kuolema: käsikirjoitus

Risto Väisänen, kustannusjohtaja, Gummerus Kustannus Oy: "Meitä petettiin kerran, oikein kunnolla, kun ensimmäinen kustannussopimus tehtiin. Ja sitten sitä jatkui, niinkin kauan kuin jatkui, mutta että tämä huijaus on tapahtunut silloin ensimmäisellä kerralla."

Ritva Sarkola/kirjailija: "On sellaisia asioita joiden perusteella Gummerus olis voinut hyvinkin tietää tai olisi pitänyt tietää, mutta virallisesti he ovat kuitenkin ilmoittaneet, että eivät ole olleet siitä tietoisia. "


MOT- tunnus


Suomalaisen salapoliisikirjallisuuden tuotteliain tekijä, Mauri Sariola, kuoli 60 -vuotiaana yhdeksäs elokuuta 1985. Hänet haudattiin sukuhautaan Hattulan uuden kirkon hautausmaalle.


Otsikko: Haamukirjailijan kuolema



Sariola tuskin aavisti, että yli 20 vuotta myöhemmin, joulukuussa 2008, kaksi hänen elämänsä keskeistä naishahmoa vääntävät kättä hänen kirjallisesta perinnöstään Helsingin hovioikeudessa.

Sarkola: "Olen mä joskus ajatellut sitäkin, että jos se Mauri tuolta jostakin meitä kattelee, niin kyllä se varmaan aattelee, että noin siinä sit käy kun panee akat asialle. Silleen se sano meille aika usein."


Mauri Sariola loi pohjan dekkaristin uralleen toimimalla Helsingin Sanomien rikostoimittajana 50-luvulta lähtien. Hän tutustui rikospoliisien arkeen ja kehitti romaaniensa keskeisen poliisihahmon, Leo Olavi Susikosken.


Sariola siirtyi 60-luvulla päätoimiseksi kirjailijaksi. Hän kirjoitti 20 vuoden aikana lähes sata kirjaa, joita kriitikot haukkuivat, mutta kansa luki. Lehdet ja suuri yleisö seurasivat kiinnostuneina hänen boheemia elämäänsä ja arkkivanhoillisia mielipiteitään.

(Mauri Sariola ohjelmassa Jatkoaika 21.10.1967)


Hieman holtiton elämä naisseikkailuineen johti Sariolan usein velkakierteeseen, mutta rahaa tarvitessaan hän saattoi naputella uuden kirjan painokuntoon kahdessa viikossa. Yksi Sariolan elämän keskeisistä naishahmoista oli toimittaja Ritva Sarkola.

Sarkola: "Mulla on itselläni isoveli ja tuota jollakin lailla samanlainen ajatus siihen Mauriinkin oli, ja Mauri itse taas sanoi monta kertaa, että vaikka mä olen niin höppänä kuin mä olen, niin kyllä hän silti aina tykkää, että mä olisin sellainen pikkusisko hänelle."


Ritva Sarkolasta tuli Mauri Sariolan luottohenkilö. Hän seurasi läheltä Sariolan avioeron, kirjalliset luomistuskat ja Sariolan uuden avioliiton Tuula Korpelan kanssa. Sariola uskoi Sarkolalle jopa uuden vaimonsa huolenpidon. Sarkolasta ja Tuula Sariolasta tuli erottamattomat ystävykset lähes neljän vuosikymmenen ajaksi.


Mauri Sariola antoi naiskaksikolle esimakua siitä kuinka kirjallista maailmaa voi petkuttaa. Kyllästyneenä kirjojensa lyttäämiseen hän petti kriitikoita ja myös kustantajaansa Gummerusta kirjoittamalla kilpailevalle kustantajalle yhdeksän kirjaa salanimellä Esko Laukko. Kiinnijäämisen lähestyessä Sariola vielä ilmoitti, että Laukko -kirjojen tekijä oli itse asiassa hänen vaimonsa Tuula.


Valheella oli lopulta lyhyet jäljet, mutta historia päätti toistaa itseään. Muutama vuosi Mauri Sariolan kuoleman jälkeen Tuula Sariola ilmoitti kirjoittaneensa salapoliisiromaanin miehensä jalanjälkiä seuraten. Mauri Sariolaa kustantanut Gummerus halusi heti tekstin, jota ei kuitenkaan ollut olemassakaan. Apuun tuli toimittaja Ritva Sarkola.

” ….. Palopäällikkö siirteli jalkojaan ja katseli silmiään räpytellen hiiltynyttä rakennusta. Hän tunsi voimatonta vihaa eikä kyennyt peittämään järkytystään. Vaikea oli ääneen ilmaista se, mikä sanottava oli. Ajatus viivähti hiiltyneessä ruumiissa, joka oli ollut Lauri Pyykäs. Hieno, avulias ja …..” (Katkelma romaanista Murha Sammatissa)

Sarkola: "Mä sain tuota meidän vanhan vallesmannin avustuksella kaikki täällä olleen niin sanotun Lylyksen tapauksen asiapaperit. Siinä oli kuulustelupöytäkirjat ja oikeudenkäyntipöytäkirjat ja kaikki ja se oli enemmän toimittajan työtä, referoin niitä ja sillä lailla saatiin se aikaiseksi. "


Gummerus teki Tuula Sariolan kanssa kustannussopimuksen, jonka perusteella kirjoja ilmestyi vuodesta 1989 lähtien joka vuosi.

Väisänen: "Aikanaan kun tää ensimmäinen kirja Tuula Sariolan nimellä, Murha Sammatissa, julkaistiin niin se kuitenkin ylitti julkaisukynnyksen ihan sellaisenaan, tekstinään ja ja tota myikin ihan kohtalaisesti."


MOT: Voisko sanoa, että Tuula Sariola jollain tavalla otettiin myöskin jatkamaan sitä Mauri Sariolan perintöä Gummeruksessa?

Väisänen: "Osittain varmaankin, että kun kerran kävi ilmi, ett hän, ett hänellä on kirjottajan taitoja ja tota sattu olemaan Mauri Sariolan leski, niin kyllä on silläkin ollu merkitystä totta kai siinä asiassa."


Seuraavien 20 vuoden aikana Gummerus julkaisi kaikkiaan 16 romaania ja kaksi novellikokoelmaa, joiden kirjoittajiksi merkittiin Tuula Sariola.


MOT: Kuka kirjoitti Tuula Sariolan kirjat?

Sarkola: "Minähän ne tietysti tein, alusta loppuun. Siinä ei oo niin kuin jakoa, että vaikka kuinka haluaisin sanoa, että niin siinä vain yhdessä tehtiin tai yhdessä mietiskeltiin, niin ei se pidä paikkaansa."

”Henkeään pidätellen hän odotti jatkoa. Viimein Otto lisäsi nihkeästi: - Hänestä oli tehty uusi veistos tuonne Salmelan kulttuurikeskuksen veistospuistoon. Patsas? No sellainen mielikuva siitä eittämättä tuli. Nainen oli riisuttu alasti ja hänet oli hierottu yltä päältä sitkeällä savella ja sen jälkeen kieritelty kuivissa havunneulasissa ja muissa karikkeissa. Se on ……” (Katkelma romaanista Susikoski Orilammella)


Tuula Sariola ei esiinny tässä ohjelmassa, sillä hän kieltäytyi terveydellisiin syihin vedoten. Siksi hänen kannanottonsa on poimittu poliisin kuulustelupöytäkirjoista.

Tuula Sariola kuulustelussa 30.5.2007, lukijan ääni.
Minä olisin halunut kirjoihin mukaan Ritva Sarkolan nimen, mutta Sarkola ei halunnut esiintyä. Kirjailijallahan on muutakin, mm. esiintymisiä ja Sarkola ei halunnut tulla esiintymään. Päätimme sitten yhteisesti, että kirjoissa käytetään pelkästään minun nimeäni.”


Sarkola kirjoitti aluksi Mäntyharjulla sijaitsevan Salmelan taidekeskuksen lähistöllä sijaitsevassa puutalossa ja myöhemmin tietokoneella kirkkoherran entisessä virka-asunnossa.


Kirjojen kohtalo muistutti Mauri Sariolan taipaleesta. Kriitikot eivät juuri innostuneet, mutta kansa luki. Kaksikon työnjako oli luonteva.

Sarkola: "Tuula hoiti sitä omaa osuuttaan, kävi kirjakaupoissa ja jossain matineoissa, parissa paneelissa ehkä… jotain sellaista.. Ja mä kirjoittelin niitä kirjoja sitten. Ja Tuula tietysti hoiti ne kaikki asiat Gummerukseen nähden koska Tuulahan oli se kirjan tekijä."

(Tuula Sariola ohjelmassa Kaken pesula 12.10.1997)


Tekstejä tekevä Sarkola liikkui kotikonnullaan Mäntyharjulla, jonka ympäristöön suurin osa kirjojen tapahtumista sijoittui.


Sarkola tunsi paikalliset poliisit, lääkärit, kunnanviskaalit ja taide-elämän persoonat. Hän sijoitti heitä kirjoihin ja luetutti heillä usein valmiita tekstejä. Kun uteliaisuus hänen aktiivista roolistaan kirjojen ympärillä heräsi, hän sanoi vain keräävänsä tausta-aineistoja kirjailija Sariolalle.


MOT: Miten tämmöinen pystyttiin salaamaan 20 vuotta?

Sarkola: "Kyllä se työtä vaatikin. Kyllä se vaati."


Kun nämä kuvat loppuivat, alkoivat ne kuvat, joita oli otettu Orilammella. Ylhäällä Humalvuorella otetuissa kuvissa neiti Kallio hyväili hellyttävänä ministerin poskea. Kuva oli otettu siten, että Kalmia seisoi puolittain selin kameraan. Oli suutelukuvia ja kuvia, joissa pariskunta käveli käsi kädessä. Viimeisenä nipusta löytyi kolme kuvaa, joissa neiti Kallion pää oli vääntynyt … ” (Katkelma romaanista Susikoski Orilammella)


Kaksikko ajautui hankalaan tilanteeseen, kun Sariola sai kutsun Mauri Sariola -seuran järjestämään dekkarimaratoniin Hattulassa. Kylän sillalle kokoontui Suomen eturivin dekkaristeja, joista jokaisen tuli kirjoittaa luku yhteiseen jännäriin. Tuula Sariola ilmoitti kuitenkin loukanneensa kirjoittavan kätensä. Hänen tilalleen istui Ritva Sarkola, joka kirjoitti yleisön edessä Sariolan osuuden ja sai siitä kunniakirjan. Haamukirjailijan persoona ei paljastunut vieläkään.


Kaksikko ei malttanut pysyä omissa ideoissaan, vaan herätti henkiin Mauri Sariolan keskeisen poliisihahmon.

Sarkola: "Se oli todella törkeä temppu tehdä ne. Mutta niistäkin oli sitten tehty Gummeruksen kanssa sopimus, ja ei siinä sitten mikään auttanut: Tehtävähän ne oli, mutta niitä ei ois saanut koskaan tehdä. Ne on ainoat semmoiset, jota mä niin kuin häpeän itsekin, että on herätetty henkiin jotain semmoista mikä Maurin kuollessa meni kyllä hautaan."

”Luonto hänen ympärillään tuoksui ja järvi päilyi himmeänä hopeana. Kuitenkin ympäröivä tummuus alkoi äkkiä tuntua Susikoskesta epämiellyttävältä. Äskeinen hyvänolontunne oli tipotiessään ja hän aikoi juuri nousta palatakseen saunan hyväilevään lämpöön ja toisten iloiseen seuraan …” (Katkelma romaanista Susikoski Orilammella)


Uusia romaaneja ilmestyi ja Sariolalle alkoi kertyä Gummeruksen maksamia tekijäpalkkioita. Kaksikko sopi palkkioiden tasajaosta ja avasi rahaliikennettä varten yhteisen pankkitilin Janakkalan osuuspankkiin. Sariola siirsi tilille puolet palkkioista ja Sarkola nosti rahoja Mäntyharjulla.


Tekijäpalkkiot eivät kuitenkaan tyydyttäneet, vaan kaksikko haki Sariolan nimissä opetusministeriön kirjastokorvauksia. Ne ovat henkilökohtaisia ja niitä myönnetään luovaan kirjalliseen työhön. Ministeriö myönsi Sariolalle vuosittain apurahaa yli 12 vuoden ajan.

Tuula Sariola kuulustelussa 30.5.2007, lukijan ääni.

Gummeruksen taholta sanottiin, että voin saada kirjastokorvauksia ja lisäksi jotain muitakin apurahoja. Sovimme yhdessä Sarkolan kanssa, että haemme näitä korvauksia.”



Vuodesta 2000 lähtien Sariola ryhtyi hakemaan myös valtion monivuotisia kirjailija-apurahoja. Hakemukset kuitenkin hylättiin. Vuodesta 2001 alkaen Sariola anoi lisäksi ylimääräistä taitelijaeläkettä, mutta sitäkään ei myönnetty.


Petkutusten sarja kuitenkin jatkui aina vuoteen 2005 kunnes kaksikon ystävyys sai kolauksen. Sarkola julkaisi yhdessä Raimo Jokisalmen kanssa Mauri Sariolan elämäkerran.

Sarkola: "Tuula jotenkin pahastu siitä, että siitä Maurista tehtiin sitä, eihän sitä oikein hyvällä katsonut ja ilmoitti sitten, että syksyllä ei sitten tehdä mitään kirjaa. Mulla oli silloin jo hyvällä vauhdilla menossa kirja, niin hän sanoi, että voithan sä julkaista sen omalla nimelläs, jos luulet että se menee läpi."


Sarkolan ensimmäinen omalla nimellä tehty dekkari ilmestyi suomussalmelaisen Myllylahti Oy:n kustantamana vuonna 2006. Myllylahden piti esitellä Sarkolan tuoreena esikoiskirjailijana, mutta joku paljasti kustantajalle Sarkolan kirjailijauran salaisuuden. Kustantaja Mauno Moilasen mukaan ilmiantaja kuului Sariolan ja Sarkolan lähipiiriin, jossa asioiden todellisen tilan oli tiennyt kourallinen ihmisiä.


MOT: Mutta kuka valisti Moilasta?

Sarkola: "Jaa´a. Kuka siinä sitten on Moilasta valistanut. En tiedä."

Kulttuuriuutiset 13.6.2006: Kotimaisissa kirjallisuuspiireissä kiistellään harvinaisesta asiasta eli siitä kuka on kirjoittanut Tuula Sariolan kirjat. Tuula Sariola tunnetaan Mauri Sariolan leskenä. Gummeruksen viestintäpäällikkö Tarja Virolainen: Meillä ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Tuula Sariola olisi omia kirjojaan kirjoittanut eli väite on perätön. Meidän näkemys on, että tässä on kyseessä Ruokolahden leijona –tyyppinen mätäkuun kesäjuttu.

Kulttuuriuutiset: 15.6.2006; Kirjailija Mauri Sariolan leski Tuula Sariola on myöntänyt, että ei ole kirjoittanut nimellään julkaistuja kirjoja. Kaikki Sariolan 17 teosta on kirjoittanut hänen ystävättärensä Ritva Sarkola.

Tuula Sariola kuulustelussa 30.5.2007, lukijan ääni.

”Olen sanonut, että hän on kirjoittanut kirjat. Mutta minä olen osallistunut jokaiseen kuitenkin. Olen käynyt jokaisen vaiheen läpi. Totta kai hän on yksin kirjoittanut kirjat. Minun näkemykseni on, että olen niihin osallistunut. En usko, että Sarkola olisi saanut kirjoja kustantajalle. Minä olen vienyt käsikirjoitukset Gummerukselle, jonka kanssa Sarkola ei halunnut olla missään tekemisissä.”


MOT: Katsotteko te kirjailijana, että te olette pettänyt lukijoitanne?

Sarkola: "Jotkut lukijat on ottaneet sen siltä kannalta, mutta useimmat mulle on kuitenkin sanonut, että heille on ihan sama kuka sen tekstin tekee jos kirja on niin kuin luettava mutta sitten on niitä niitäkin tuota jotka ovat nähneet sen asian toisin, niin kuin tossa yks rouva sanoa pamautti mulle, että olisitte Te voineet jatkaa niitten kirjojen kirjoittamista Tuula Sariolalle, että parempi kirjailija se olis ollut kuin Te ja paljon nätimpi!"


MOT: Eiks Gummeruksella ollut näiden vuosien tai jopa vuosikymmenten mittaan niin koskaan mitään epäilystä siitä, että kuka nuo kirjat kirjoitti?

Väisänen: "Ei."


Mullistava käänne aiheutti hämmennystä myös Mauri Sariola -seurassa, jonka kantaviin voimiin Tuula Sariola ja Ritva Sarkola olivat kuuluneet alusta saakka.


MOT: Kuinka suuri yllätys se oli teillä seuran piirissä?

Simo Viertonen, varapuheenjohtaja, Mauri Sariola -seura: "Ainakin joillekin se oli yllätys. Joku väittää, että oli tiennyt asiasta, tai oli aavistanut asian … että niin ei voi olla, että Tuula ois niitä kirjottanu, mutta kukaan ei sitä … ainakaan mä oo kuullu, että olis maininnu ääneen. Mun mielestä se tuli ihan täytenä yllätyksenä, että näin oli päässy tapahtuun. Se on aika mysteeri, miten se on pystytty. Vaik nyt nää kaks Tuula Sariola ja Ritva Sarkola pystyikin pitään sen salassa, mut sitten kustantaja, joka on painanu ne kirjat … Tosi ihme, ettei se oo vuotanu aikasemmin julkisuuteen se asia. Vielä kun on saatu opintoministeriön apurahoja niihin teoksiin."


Paljastus herätti opetusministeriön. Se teki keväällä 2007 poliisille tutkintapyynnön, joka johti oikeudenkäyntiin. Ministeriö vaati apurahat hakeneelle Sariolalle tuomiota törkeästä petoksesta ja apurahoja takaisin. Sarkolalle ministeriö vaati rangaistusta avunannosta rikoksiin.


Tuula Sariola oli hakenut ministeriöltä ja sen alaisilta lautakunnilta vuosina 1997 - 2006 tukea kaikkiaan 237 000 euroa. Niistä oli myönnetty vain 40 000 euroa, mutta ministeriö piti jo tukien hakua petoksen yrityksenä. Osaa rahoista ei enää voi vaatia takaisin, koska rikos on osin vanhentunut.

Sari Korpimies, tarkastusneuvos, opetusministeriö: "Kenelläkään kirjailijalla ei oo oikeutta saada sen perusteella, että hänen kirjojaan on lainattavissa kirjastoissa, tai sen mukaan, että miten näitä kirjoja lainataan vaan, että) tämä on harkinnanvarainen avustus, joka rahotuksen päättäjä sitte harkitsee taiteellisten ansioiden … ja myöskin sitten tässä lainsäädännössä sanotaan, että myönnetään luovaan kirjalliseen työhön. "

”Olisiko korsussa joku? Nyt oli vielä aikainen kevät. Saattoi sinne kuitenkin kurkistaa, kun kerran tässä oli. Päättäväisesti hän lähti kohti kaivantoa. Muutaman askeleen otettuaan hän oli juoksuhaudan reunalla ja jäi siihen kuin naulattuna. Kaivannon pohjalla selällään, toinen käsi taipuneena alle ja toinen rinnalla …...” (Katkelma teoksesta … Ja viimeisenä tulee kuolema)

Tuula Sariola kuulustelussa 30.5.2007, lukijan ääni.

”Luulimme, että kirjassa voi olla haamukirjoittaja. En olisi ikinä suostunut hakemaan avustuksia, jos olisin tiennyt tekeväni väärin. Ei tullut mieleenkään, että kirjoissa olisi pitänyt olla myös Sarkolan nimi. Luulimme, että kirjastokorvauksia saatiin sen vuoksi, että kirjoja on yleisesti lainattavissa kirjastoista, mutta kirjan tekijä ei saa penniäkään näistä lainauksesta.”


Kulttuuriuutiset 30.10.2008: Tuula Sariolan tapauksessa on annettu tuomiot. Tuula Sariola ja Ritva Sarkola tuomittiin 90 päiväsakkoon petoksesta ja avustuspetoksesta. Lisäksi Sariola joutuu maksamaan takaisin …


Oikeus katsoi, että Tuula Sariola oli jossain määrin osallistunut kirjojen ideoimiseen ja käsittelemiseen. Lisäksi se piti naisten ikä ja asian saamaa julkisuutta lieventävinä seikkoina.


MOT: Siinä ei oteta kantaa Gummeruksen rooliin?

Korpimies: "Emme ottaneet kantaa Gummeruksen rolliin tässä tutkintapyynnössä eikä myöskään oikeudessa ollut esillä."


MOT: Mikä on teidän mielestänne Gummeruksen vastuu tässä koko petosvyyhdessä?

Väisänen: "Niin, kyllä kustantajallakin oma vastuunsa on siitä, että mitä tarjotaan lukijoille, ja me on tietysti tässä tarjottu lukijoille ihan hyvää luettavaa. Nehän myi kohtalaisesti ja kirjastoista niitä lainattiin paljon ja niillä oli paljon lukijoita, mutta kyllä tietysti kirjailijalla on vastuu siitä, että kuka ne kirjat on kirjoittanut."


Pienessä kustannusyhtiössä kaksikon roolia pohditaan toisesta näkökulmasta.

Maria Säntti, toimitusjohtaja, Teos Oy: "Väärin on että se salattiin. Jo se ois niinku avoimesti kerrottu, että tota niin Sarkola on Sariolan assistentti. Niin se, siin ei sinänsä mun mielestä oo mitään väärin, mutta se tietenkin sen salaaminen ja se petkutus on, niin kun aina huijaus on väärin. Mä kyllä oletan että Gummerus on niinku tässä uhri. Mä en voi mitään muuta olettaa. Eihän se ois millään tavalla niiden kirjojen markkinointiakaan pilannu, jos se ois niin kun ilmoitettu aivan avoimesti, että he kirjoittavat yhdessä nämä kirjat."


Kirjallisuuden tutkija katsoo kaiken perustuvan kirjailijan ja kustantajan keskinäiseen luottamukseen.

Sanna Nyqvist, kirjallisuuden tutkija, Helsingin yliopisto: "Vois ehkä ajatella, että kustantaja olis voinut niin kun aktiivisemmin mahdollisesti olla yhteydessä kirjailijaan ja ja ehkä toimittaa niitä kirjoja tarkemmin, jollon olis mahdollisesti käynyt ilmi se, että tämä, joka heille esiintyy tekijänä ei ei olekaan niitä kirjottanut. Mutta se on luottamukseen perustuvaa toimintaa molemmin puolin, että ett kustantamo ei lavertele ulospäin kirjailijansa tietoja ja niin kun yleensäkään yksityiskohtia toimitusprosessista ja sitten taas niin kun kustantaja toivoo voivansa luottaa siihen, mitä informaatiota kirjailija itsestään antaa."

Säntti: "Teoksessa se kyllä paljastuisi juuri sen takia, että kustannustoimittaja niin perinpohjaisesti keskustelee kirjailijan kanssa. Jopa niinku ideoi kirjoja kirjailijoitten kanssa. Niin sen täytyisi tulla ilmi. Mutta jos ajattelee kirjallisuuden historiaa niin ei se tavatonta ole."

Nyqvist: "Väärennökseksi voidaan oikeestaan määritellä teos vasta sitten, kun se jollain tavalla epäonnistuu, eli paljastuu. Että sinänsähän me ei voida oikeastaan tietää, että kuinka paljon tämmösiä tämmösiä tapauksia on, mutta on melko oletettavaa esimerkiks, että jotkut julkisuuden henkilöiden kirjoittamat kirjat, esimerkiks muistelmateokset, jotka kuitenkin julkastaan heidän omalla nimellään, että siinä on ollut, ollut toinen tekijä, jonkunlainen haamukirjottaja."


Ritva Sarkola tyytyi rangaistukseen ja maksoi sakot ja petoksella saadut avustukset takaisin. Sen sijaan Tuula Sariola ja opetusministeriö veivät asian hovioikeuteen, jonka valitusaika päättyi joulukuun puolivälissä.


MOT: Onko Teidän mielestänne näitä korvausten hakemista ja saamista jollain tavalla muutettava?

Korpimies: "Opetusministeriöllähän on myöskin oikeus ja velvollisuus valvoa näitä määrärahojen käyttöä. Ja varmasti me tehdään tämmönen yhteenveto siitä, että onko lainsäädäntötausta riittävä, onko Opetusministeriön ohjeistus ollu riittävä, onko meidän valvonta ollu riittävää ja tarvitaanko ehkä lisää tarkastustoimintaa."

Sarkola: "Mä pyysin silloin kovasti että Tuula olisi niin kuin jäänyt tänne tänne silloin kun tää asia tuli ilmi ja olisi yhdessä selvitelty sitä asiaa ja eihän me ois näistä jälkiseurauksista päästy mitenkään, me olis päästy siitä epämiellyttävästä julkisuudesta paljon helpommalla kun mä olisin voinut hoitaa sitä. Olisin tehnyt siitä jutun. Olis julkaistu se jossain semmoisessa lehdessä mikä olis käynyt, ja selvitetty se mistä on kyse."

”Hänen korvissaan takoivat vesipisarat, jotka raskaina putoilivat arkulle. Haudan ympärillä olevat ihmiset olivat suurelta osalta työtovereita, naapureita ja ystäviä sekä virallisia jäähyväisten jättäjiä. Lesken lisäksi ei montaa sukulaista paikalla ollut. Ei edes niinmonta, että olisi kantajiksi riittänyt. Jääskeläinen oli tosi hämmästynyt …” (Katkelma romaanista Kesä loppuu kuolemaan)


MOT: Mitä Teidän mielestänne kustannusalan pitäisi tämmösestä tapauksessa oppia?

Säntti: "Mun mielestä se että, säilyttää se tiivis yhteistyö sen kirjailijan kanssa, ettei tällästä pääse tapahtumaan. Ymmärrän varsin hyvin kun suurissa kustantamoissa on satoja ja satoja kirjailijoita ja yhtenä vuonnakin julkaistaan 200-300 kirjaa, ettei aika riitä kaikille, jolloin saattaa käydä niin että se kustantajan-kirjailijan välinen suhde etääntyy."

Nyqvist: "Yleensä tämmöset väärennysjupakat juuri kääntyy siihen, että mietitään sitä, että mikä on ollut näiden väärentäjien intentio, miksi he ovat tämän tehneet. Koska tietysti näiden väärentäjien tai huijareiden intentiot ovat heidän tiedossaan ja heihin pätee tietynlainen valehtelijan paradoksi, että jos valehtelija sanoo, että en valehtele, niin tota voiko häntä uskoa, että toki hei heiltä voi kysyä miksi he ovat tähän ryhtyneet, ja miksi he ovat näin tehneet. Mutta voi olla, että siitä huolimatta emme koskaan saa selville totuutta, jos sellaista nyt on."


MOT: Oliko se seuran kannalta jotenkin kiusallinen asia?

Viertonen: "Kyl se on varmaan aika kiusallinen asia, mä ainakin uskon näin. Sitä ei ehkä pidetty niin kiusallisena kun se loppujen lopuks on. Ehkä sitä on pystytty ihan tunnustaan, totta kai se oli kiusallinen. Kyllä se pitää myöntää."


Sariolan teoksia vuosikymmenet julkaissut kustantaja katsoo, että asia on sen osalta loppuun käsitelty.

Väisänen: "Mehän on tuhottu meillä varastossa olleet kirjat ja pyydetty kirjakauppiailtakin aikanaan pois myynnissä olleet kirjat ja tää kirjailijasuhde on päättynyt Tuula Sariolan kanssa. Kyllä meillä tässä varmasti maine on jonkin verran kärsinyt. Laatutakuu on tietysti eri asia, koska kuitenkin nyt kirjat täyttivät sen tehtävänsä, kun täyttivät."


MOT: Teidän mielestänne, voisiko tämmönen sama tapahtua muillekin suomalaisille kustantajille?

Väisänen: "Pidän sitä hyvin harvinaisena ja todella poikkeuksellisena, mutta kuka tietää, toivottavasti ei tapahdu kenellekään. Tietysti on helppo sanoa, kun sitä katsoo ulkopuolelta, että, ettei heillä olisi mahdollista, mutta, mutta, kun se kerran on tapahtunut, niin en, en yhtään ihmettelisi, vaikka se tapahtuisi joskus toistekin, toivottavasti ei."


Kahden naisen salaisuuden tultua julki Tuula Sariola ei ole julkaissut tekstiä yhtään riviä. Sen sijaan Ritva Sarkolan omalla nimellä tehtyjä kirjoja on jo puolisen tusinaa ja lisää on tulossa.

Sarkola: "Tuolla se on puolessa välissä suunnilleen (puolessa välissä suunnilleen). Jollakin lailla mä yritän niin kuin tehdä sitä nyt vaikka se on aika vaikeeta. Sen työnimenä ainakin on, ja todennäköisesti sen nimeksi jääkin tuota - Haamukirjailijan kuolema." 



LOPPU.