Hyppää pääsisältöön

Onnellinen hääpäivä on komedia häistään myöhästyvästä sulhasesta

Onnellinen hääpäivä on hulvaton komedia nuoresta sulhasmiehestä, joka myöhästyy omista häistään. Sattuma saa aikaan tapahtumaketjun, jolla on yllättävä loppu.

Sulhasmies Kalevi huiskii töitä tulevan appiukkonsa firmassa. Rosmalanta Oy:n erikoistuote on Kanex-kanankakka.

Kalevi on firman markkinointipäällikkö. Häidensä aattona hän lähtee työmatkalle Ruotsiin valtaamaan uusia markkinoita kanankakkatuotteille.

Sattuma astuu kuitenkin peliin. Kalevi hukkaa salkkunsa ja myöhästyy omista häistään.

Paluumatkasta tulee värikäs. Matkan aikana Kalevi pohtii tulevaisuuttaan ja pistää lopulta elämänsä uuteen järjestykseen.

Komedian on käsikirjoittanut ja ohjannut Arto Halonen. Sulhasena on Teijo Eloranta ja morsiamena Minna Pirilä.

Onnellisen hääpäivän tekijät

Rooleissa:
Teijo Eloranta – Kalevi
Minna Pirilä – Aino
Minna Hokkanen – Liisa
Jukka Sipilä – Maatalon isäntä
Raija Paalanen – Maatalon emäntä
Matti Nurminen – Kauko
Lasse Karkjärvi – Mauri
Otto Kanerva – Ari
Pirkko Uitto – Kosmetologi
Inkeri Mertanen – Ompelija
Markku Huhtamo – Humalainen mies
Matti Viironen – Mainoksen mies
Elina Jakowleva – Mainoksen tyttö
Mari Rosendahl - Mainoksen tyttö
Jukka Saikkonen – Pornokauppias
Anu Hälvä – Pornokauppiaan tyttöystävä
Pekka Lukka – Uskovainen mies
Tom Lindholm – Kokki
Pertti Mellin – Ravintolapäällikkö
Vera Degerholm – Aittatyttö
Aimo Räsänen – Aittamies
Raija Horko – Myyjä
Satu Öhman – Lentokenttävirkailija
Anette Vuori – Lentokenttävirkailija
Teija Hämäläinen – Autoileva tyttö
Sirpa Köppä – Autoileva tyttö
Mika Kiiskinen – Poliisi
Aarne Jaakkola – Poliisi
Pauli Uosukainen – Haulikkomies
Seppo Juusonen – Traktorimies
Pirjo Jylhä – Johtoryhmän jäsen
Margit Virtanen – Johtoryhmän jäsen
Arto Halonen – Johtoryhmän jäsen
Salla Paajanen – Riitelevä perheenjäsen
Martta Honkala – Riitelevä perheenjäsen
Kari Mäntysaari – Riitelevä perheenjäsen

Tuotantotiimi:
Yleisradio 1993
Käsikirjoitus ja ohjaus: Arto Halonen
Musiikki: Pancho Pääkkönen
Mainoksen laulu: Anniina Rplla
Kuvaus: Jukka Tuomisto
Kameramiehet: Aki Lahtinen ja Jarmo Heikkilä
Valaisu: Timo Ahonen
Äänitys: Tapio Sarin ja Kari Kangassalo
Naamiointi: Paula Jussilainen
Puvustus: Ina Jakobsson
Tuotantojärjestäjä: Arimo Lindström
Järjestäjä: Sari Peltola
Tarpeiston kuljetukset: Klaus Männistö
Lavastemiehet: Matti Partanen ja Ari Pajunen
Kääntäjä: Satu Virtanen
Tuotantosuunnittelija: Kaarina Vihuri
Valokuvat: Arja Lento
Graafikko: Hanna Jussila, Markku Lyytinen, Tuula Tossavainen ja Anita Mustonen
Ohjelma-assistentti: Hilkka Yli-Arvo
Lavastus: Mari Skogberg
Leikkaus: Kari Leppälä ja Arto Halonen
Tuottaja: Kari Paukkunen

  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto