Hyppää pääsisältöön

Keihäspronssia tuliaisina Pekingistä

Tero Pitkämäen pronssi Pekingistä oli suomalaisten ensimmäinen olympialaisissa heittämä keihäsmitali 12 vuoteen. Odotukset olivat silti vielä korkeammalla.

Neljännen heittokierroksen jälkeen pullat olivat suomalaisittain hyvin uunissa. Norjan Andreas Thorkildsen oli johdossa tuloksella 87,93, mutta kolme seuraavaa sijaa pitivät suomalaiset.

Viidennellä kierroksella alkoivat ratkaisevat tapahtumat. Kolmosena ollut Tero Järvenpää astuu jälleen kerran yli heittonsa, joka olisi kantanut yli 88 metriä. Thorkildsen varmistaa asemiaan uudella olympiaennätyksellä 90,57 metriä. Pitkämäki ei paranna, ja Wirkkala jättää heittonsa väliin.

Viimeisellä kierroksella kortit jaetaan uudelleen. Latvian yllättäjä Ainars Kovals kiskaisee oman ennätyksensä 86,64, joka ylitti hänen kauden parhaansa yli kuudella metrillä.

Pitkämäki ylsi viimeisellään 86,16 metriin, joka riitti pronssiin. Wirkkala ja Järvenpää eivät parantaneet tuloksiaan ja putosivat mitaleilta. Pettynein suomalaisin oli koko kauden kovassa kunnossa ollut Järvenpää.
Teemu Wirkkala täydensi viitostilallaan Suomen hienon kokonaisesityksen Pekingin keihäänheittofinaalissa.

Vaikka Suomi sai vain yhden mitalin, kaikki suomalaiset olivat silti viiden parhaan joukossa. Tulos kertoo Suomen vahvuudesta miesten keihäänheitossa.

Vastaavanlainen tulos saavutettiin Barcelonassa vuonna 1992, jolloin suomalaiset sijoittuivat hopealle, neljänneksi ja kuudenneksi.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto