Hyppää pääsisältöön

Rippipuvut olla pitää ja taatusti yksinappiset

Kaksospojat Anssi ja Lassi heittäytyvät juntturoiksi. Jos Vaasasta ei osteta ”yksinappisia” pukuja, niin ripille ei mennä ollenkaan. Tv-näytelmä on vuodelta 1980. Artikkeliin on koottu otteita näytelmästä.

Pohjanmaalla asuva yksinhuoltajaäiti on poikiensa kanssa helisemässä. Rippikoulu on käytävä pienen pohjalaiskylän sosiaalisen paineen vuoksi, vaikka poikien edesmennyt isä ei olisi hyväksynyt koko rippikoulua.

Myös äiti ja pojat ovat sitä mieltä, että kirkon touhu on vähän turhaa. Äiti on kuitenkin koulun keittäjä ja poikien opettaja pappi, joten rippikouluun on mentävä, ettei pienellä kylällä syntyisi turhia puheita.

Pojilla on kuitenkin yksi ehto: Vaasasta on hankittava kunnon puvut!

Orvokki Aution käsikirjoittama tv-elokuva kuvaa nuorten itsenäistymistä. Kun lapset ovat kasvamassa aikuisiksi, on vanhempien vaikea hyväksyä uutta tilannetta.

Kahvia ja pullaa kuluu vuonna 1980 valmistuneessa elokuvassa Heikki ja Kaija -sarjan malliin ennen kuin uudet puvut on saatu kaksospoikien päälle.

Rippipukujen tekijät

Rooleissa:
Kalevi Mäkynen
Kari Mäkynen
Helena Haavisto
Juhani Laitila
Esko Nikkari
Eeva Litmanen
Maija Hartikainen
Anneli Kumpula
Pasi Petäys
Jaakko Jokelin
Pirjo Virkki
Alli Häjänen
Iris-Lilja Lassila
Inkeri Vauhkonen

Tuotantotiimi:
Yleisradio 1980
Käsikirjoitus: Orvokki Autio
Ohjaus: Mauno Hyvönen
Kuvaus: Jukka Ilanko
Äänitys: Raimo Savolainen
Lavastus: Jukka Lindfors
Musiikki: Ossi Runne
Kuvaussihteeri: Pirjo Saarinen

Kommentit