Tiettävästi maailman ainut viittomakielinen rap-artisti Signmark tekee tuntoaistilla musiikkia kuuleville. Suomalaismiehen maailmanvalloitus saattaa alkaa euroviisuista.
Tietolaatikko
Umpikuurona vuonna 1978 syntynyt Vuoriheimo on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja ammatiltaan viittomakielen lehtori.
Viittomakielisessä perheessä kasvanut Vuoriheimo viitoi jo lapsena runoja ja käänsi lauluja viittomakielelle.
Musiikkia hän alkoi tehdä vuonna 2004, esikoisalbumi Signmark ilmestyi vuonna 2006.
Signmark feat. Osmo Ikonen osallistuu Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan kappaleella Speakerbox.
Signmark eli Marko Vuoriheimo painottaa tekevänsä musiikkia kaikille, "skidistä vaariin". Tyylilajiksi valikoitui fyysinen ja sananvapautta korostava rap.
Biisien sanoma on kuurojen ihmisoikeuksiin perehtyneelle Vuoriheimolle selvä: hän haluaa kertoa kuurojen historiasta.
Hänen mukaansa yhteiskunnan ei tulisi suhtautua kuuroihin vammaisina, vaan kielivähemmistönä, jolla on oma kulttuurinsa ja historiansa.
Raikas räppäri kertoo Nybergin haastattelussa kiinnostavasti esim. siitä, miksi harva syntymäkuuro on kiinnostunut kuuloaistia elvyttävästä implanttileikkauksesta.
Teksti: Petra Himberg
Katso myös
- Signmark feat. Osmo Ikonen: Speakerbox
- Jääkiekon MM-finaali 2010 viitottuna
- Kuuntele Signmarkin euroviisukappale (euroviisut.yle.fi)
- Wikipedia: Signmark (fi.wikipedia.org)
- Signmarkin sivustolle (signmark.biz)