Hyppää pääsisältöön

Timo T. A. Mikkonen puhuu avioliitosta

Vastikään eronnut ja uudelleen avioitunut Timo T. A. Mikkonen keskusteli avioliitosta tutkija Riitta Jallinojan kanssa Aamu-tv:ssä alkukesästä 2001.

Mikkosen ero ensimmäisestä vaimostaan ja uudelleen avioituminen oli puhuttanut ihmisiä.

— Annoin itseni rakastua uudelleen, Mikkonen toteaa, mutta tuo selvästi ilmi, että asian saama julkisuus on ollut kiusallista.

— Kun tässä on 11 kuukautta seisty sateessa ja oltu monien ihmisten viihteenä minun elämäni takia, se (avioituminen) on tietenkin kovin erilaista kuin vuosikymmeniä sitten, hän sanoo.

— Nykyäänhän julkisuus on tullut huomattavan raa´aksi, huomattavan kaupalliseksi ja vielä kovemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Tässä ravintoketjussa on monenlaista median palstarakkia ja tutkijaa ja palstankuluttajaa ja tossunkuluttajaa, hän jatkaa.

Avioeroja tutkinut Riitta Jallinoja kertoo, että tutkimusten mukaan toisen kerran solmitut liitot kariutuvat ensimmäisiä todennäköisemmin.

— Minä en ole näihin amerikkalaisiin tutkimuksiin uskonut koskaan enkä usko nytkään, kommentoi Mikkonen Jallinojan tutkimustulosta avioliittojen kestoista.

— Se on hyvää viihdettä ruveta katsomaan toisten ihmisten avioliittoja ja miettiä, miten niissä käy, hän jatkaa.

— Se on totta. Mutta tutkimuksissa on kyse tilastoista, ei ennustamisesta, Jallinoja vastaa.

Teksti: Petra Himberg

Tietolaatikko

Tv-toimittajana ja -tuottajana tunnetuksi tullut Timo T. A. ja Tuire Mikkonen olivat naimisissa vuosina 1970-2000.
Timo T. A. ja Nina Mikkonen avioituivat vuonna 2001.

  • Miten Ulrika Wilhelmina Johnsonista tuli Minna Canth?

    Minna Canth oli kirjailija, naisasianainen ja liikenainen.

    Minna Canth (1844–1897) oli suomalainen kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka omilla toimillaan ja kirjoituksillaan pyrki parantamaan köyhien, heikompiosaisten sekä tyttöjen ja naisten asemaa. Monet hänen kaunokirjallisista teoksistaan ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Canthin syntymäpäivä 19. maaliskuuta on tasa-arvon päivä ja se on ollut liputuspäivä vuodesta 2003 alkaen. Artikkeli koostuu Yleisradiossa esitetyistä ohjelmista sekä Minna Canthin kirjeistä ja lehtikirjoituksista, joita on julkaistu myös monissa teoksissa.

  • "Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show" – Maija Vilkkumaa nousi sukupolvensa lauluntekijöiden suunnannäyttäjäksi

    Kooste Maija Vilkkumaan urasta vuosien varrelta.

    Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa on kuulunut suomalaisen populaarikulttuurin vakionimiin jo 1990-luvulta lähtien. Hänen musiikkitaipaleensa on sisältänyt ikivihreitä hittejä, täysiä keikkasaleja ja lukuisia listaykkösiä. Myöhemmällä urallaan Maija Vilkkumaa on myös sanoittanut kappaleita muille artisteille ja toiminut kirjoittajana. Elävä arkisto keräsi yhteen Vilkkumaan haastatteluita, live-esiintymisiä ja musiikkivideoita vuosien varrelta.

  • Sata majavaa iskee tulta – vai miten se meni? Testaa, tunnetko suomalaiset euroviisuklassikot!

    Testaa, oletko Euroviisujen lyriikkamestari!

    Suomen euroviisutaival on ollut vähintäänkin monenkirjava. Esitykset ovat sisältäneet niin hevareita, huilumiehiä kuin hirviöitäkin. Sijoitukset ovat olleet pohjamudista jopa kirkkaimpaan kärkeen. Tässä leikkimielisessä testissä pääset kokeilemaan, miten hyvin tunnet suomalaiset euroviisuklassikot! Testin jälkeen voit virittäytyä viisutunnelmaan alta löytyvien videoiden myötä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Norman Granz – Kaikkien aikojen jazz-impressaari

    Tuhansien jazzkonserttien ja viiden jazzlevymerkin isä

    Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat -sarja tarjoaa huikean kattauksen Suomessa 60-luvulla esiintyneiden amerikkalaisten jazztähtien konsertteja. Täällä promoottorina toimi Paavo Einiö, suomalaisen kevyen musiikin moniottelija, mutta kuka oli amerikkalaiset jazzlegendat Eurooppaan tuonut Norman Granz?

  • "Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show" – Maija Vilkkumaa nousi sukupolvensa lauluntekijöiden suunnannäyttäjäksi

    Kooste Maija Vilkkumaan urasta vuosien varrelta.

    Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa on kuulunut suomalaisen populaarikulttuurin vakionimiin jo 1990-luvulta lähtien. Hänen musiikkitaipaleensa on sisältänyt ikivihreitä hittejä, täysiä keikkasaleja ja lukuisia listaykkösiä. Myöhemmällä urallaan Maija Vilkkumaa on myös sanoittanut kappaleita muille artisteille ja toiminut kirjoittajana. Elävä arkisto keräsi yhteen Vilkkumaan haastatteluita, live-esiintymisiä ja musiikkivideoita vuosien varrelta.

  • Sata majavaa iskee tulta – vai miten se meni? Testaa, tunnetko suomalaiset euroviisuklassikot!

    Testaa, oletko Euroviisujen lyriikkamestari!

    Suomen euroviisutaival on ollut vähintäänkin monenkirjava. Esitykset ovat sisältäneet niin hevareita, huilumiehiä kuin hirviöitäkin. Sijoitukset ovat olleet pohjamudista jopa kirkkaimpaan kärkeen. Tässä leikkimielisessä testissä pääset kokeilemaan, miten hyvin tunnet suomalaiset euroviisuklassikot! Testin jälkeen voit virittäytyä viisutunnelmaan alta löytyvien videoiden myötä.

  • Kummelin Ympäristöruudun ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen ja asioiden tilat

    Kummelin Ympäristöruudun kaikki haastattelut vuosilta 91–99

    Ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisella (Heikki Silvennoinen) on monia titteleitä ja paljon sanottavaa, mutta usein puhetta piisaa enemmän asian vierestä. Voisi sanoa, että hän ei ole haastateltava helpoimmasta päästä. Ympäristöruudun Eero Kakon (Olli Keskinen) ja Parantaisen pohdintoja yhteiskunnasta esitettiin Kummeli-ohjelmassa vuosina 1991–1999.

  • Love Parade kasvoi piskuisesta mielenosoituksesta maailman suurimmaksi teknomusiikkitapahtumaksi

    Rakkauden ja suvaitsevaisuuden Love Parade Ylen uutisissa

    Maailman suurin teknomusiikkitapahtuma Love Parade järjestettiin ensimmäisen kerran Berliinissä vuonna 1989. Virallisesti poliittinen mielenosoitus muuntui vuosien myötä huvitilaisuudeksi, johon osallistui parhaimmillaan yli miljoona ihmistä. Vuosien saatossa Ylen uutiset on raportoinut tanssikansan keskeltä useaan otteeseen.

  • Unelmien maa rakennettiin Norjaan öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla

    Norjan vaiheikas öljyhistoria synnytti menestyssarjan.

    Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.

  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.