Hyppää pääsisältöön

Kuolema Alpeilla: käsikirjoitus

MOT-TUNNUS.


MM-kisat, Garmisch-Partenkirchen 1978
Selostus Voitto Liukkonen: ”Sara Mustonen, Rovaniemen tyttö…”. Mustosen saavutukset pähkinänkuoressa.

OTSIKKO: KUOLEMA ALPEILLA.


Juonto: Vuosi Garmischin MM-kisojen jälkeen, syyskuussa -79. Rovaniemellä soi puhelin. Alppimaajoukkueen päävalmentaja Raimo Manninen soittaa Itävallasta. Sara Mustosen Isä Oiva vastaa.

Saara Mustonen, Saran äiti: "Mie kuuntelin, kuka soittaa. Oiva ei puhunut mitään ensin, sitten hän sanoi: ”Niin, niin.” Sitten hän toisti nähtävästi sieltä puhelimesta kuuluvan sanan tai lauseen: ”Sara jättäny meidät”."

Saara Mustonen: "Oiva antoi puhelimen mulle. Mie tiesin, että Sarasta on kysymys, mie kysyin, että missä Sara on. Siellä puhelimen päässä oli Manninen, Raimo Manninen, ja hän sanoi mulle, että Sara meni kielletylle rinteelle."


Tämä on ohjelma kuolemantapauksesta 30 vuotta sitten, alppimaajoukkueen leirillä.


Itävallan Hintertuxissa.


Tämä on kertomus Hiihtoliiton tavasta kantaa vastuutaan, kun joukkueen jäsen kuolee leirillä.


Tässä tapauksessa on kyse nuoren urheilijan, lapsen kuolemasta.


Valmentajan vastuusta, kun 16-vuotias tyttö menettää henkensä.


En olisi täällä, jos nämä kysymykset olisi selvitetty kunnolla silloin, kauan sitten.

Saara Mustonen: "Niin Raimo Manninen sanoi, että ei yksin, että oli siellä muitakin, taisi olla koko joukkue. Niin mä, että miten te voitte päästää joukkueen kielletylle rinteelle. Niin silloin Manninen hiljeni ja sanoi, että minä soitan… Niin se sanoi, että me olimme toisessa rinteessä, minä soitan sulle tunnin kuluttua ja löi puhelimen kiinni. No minä en tietysti tajunnu, tajunnu, mitä on tapahtunut, mutta Oiva oli saanut sen verran, ymmärsi, että Sara on kuollut."


Valmentaja ei koskaan soittanut takaisin. Vanhemmat eivät tienneet mistä puhelu tuli.

Oiva Mustonen, Saran isä: "Se tuntu, että sillon maailma loppuu siihen ja oikeestaan pienen vertauksen sanon siitä, kun tuota, siis seurauksista, mitä tapahtu, kun mä kattelin itteäni sitten tuota, ku oli viikon tois taikka vajaan kahden viikon päästä oli Saran siunaustilaisuus ja kuljin siellä haudoilla haudoilla ja katoin niitä kuvia, kun minusta on otettu, niin mä olen niin kun siinä välissä vanhentunu vanhentunu ikään kuin 10 vuotta tai jotakin, mä olin aivan aivan tuota niin kun melkein niin kun haamu."


Vanhemmat saivat ristiriitaisia tietoja tapahtumista. Uutisjuttujen perusteella, Sara on pudonnut jäätikön railoon. Tämä on tosiasia. Päävalmentajan versio tapahtuneesta menee läpi:


Uhkarohkea Mustonen on uhmannut kieltoja, eikä ole piitannut valmentajan varoituksista.


Kari Hiltula, tutkija Tampereelta, on tutkinut uutisointia tapauksesta.


Kari Hiltula, lehtori, Tampereen Yliopisto: "Päävalmentaja Mannista haastateltiin Lapin kansaan jossa hän tosiaan niin kuin syytti pelkästään Saraa tästä onnettomuudesta, että hän oli johtanut sen joukkueen sille kielletylle alueelle ja.. mutta sitten Helsingin Sanomissa Kari Salmenrinteen haastattelussa tuli esille, että se joukkue joukkue joka aikaisemmin oli ollut siellä alueella niin olisi laskenut sillä samalla rinteellä jo niin kuin pitemmän aikaa kuten myös monet muut laskijat. Ja täskin tuli sellanen ristiriita että Lapin kansassa tää Manninen väittää, että rinne oli tutkimaton ja saman päivän Helsingin Sanomissa Salmenrinne tietää jopa kertoa ajan että milloin tää rinne oli paras laskea. Että siinä on niin kuin selkeitä niin kuin ristiriitoja näissä tässä uutisoinnissa."



Rovaniemen poliisin kuolemansyyn tutkimus perustuu päävalmentajan ilmoitukseen kieltoa uhmaavasta Mustosesta. Valmentajaa ei ole kuulusteltu. Todistajana on kuulusteltu yhtä 19-vuotiasta joukkueen jäsentä, joka antaa täysin erilaisen kuvan tilanteesta. Hän ei ole kuullut kielloista. Häntä ei ole varoitettu.


Kuitenkin poliisin tutkimukset jäivät siihen.


Väinö Rantio, eläkkeellä oleva entinen poliisijohtaja on tutustunut tapaukseen.

Väinö Rantio, ent. väkivaltarikosyksikön johtaja, Helsingin rikospoliisi: "Tulin siihen tulokseen, että tämä tytär alun alkaen leimattiin syylliseksi omaan kuolemaansa, jota vanhemmat eivät pitäneet ollenkaan mahdollisena. Esimerkillinen tyttö ja melkein lapsi vielä ja sitten tehdään siitä niin kuin syyllinen, että se on yksin syypää, vaikka siellä olivat valvojat mukana, joiden olisi pitänyt estää, että näin ei pääse tapahtumaan. Se, se minut sai niin kuin heti ajattelemaan, että tässä, tää ei ole alun alkaen menny niin kuin olisi pitänyt mennä normaalissa kuolemansyyntutkinnassa."


Valmentajat Manninen ja Salmirinne ovat poliisikuulustelussa Itävallassa kertoneet kieltäneensä joukkuetta menemästä kielletylle alueelle.

Itävallan poliisi on tyytynyt tähän ja todennut ettei tapaukseen löydy syyllistä.


Pöytäkirjasta löytyy nimi, Peter Bacher. Hän johti pelastustöitä. Meni ensimmäisenä railoon Mustosen luo.


Löydän Peter Bacherin, hiihtooppaan Hintertuxista.

Hän on kuitenkin liian nuori ollakseen se oikea.


Peter Bacherin isä on se minun etsimä Bacher.

Isä ja poika vievät minut jäätikölle, yli kolmen kilometrin korkeudelle.

Isä muistaa heti Mustosten tragedian.

Peter Bacher: "This was the only child…it goes to the heart, always for me"


Juonto: Bacherit vievät minut samantyyppiseen railoon, että saisin paremman kuvan tapahtuneesta.

Peter Bacher: "This day was a beautiful day…it´s very dangerous when you go out from the slope"


Annetaan pojan tehdä lapiohommia, ja ruuvata pultit jäähän, aloitetaan laskeutumisprosessi railoon.


Bacher muistaa tapauksen hämmästyttävän hyvin.

Peter Bacher: "my remember was…she was covered with snow"


Hän pääsi alas railoon köysitikkailla, hälytti helikopterin.

Peter Bacher: "Then are coming the helicopter…mouth to mouth"


Saran vanhemmat vaativat Hiihtoliitolta selostusta tapahtumasta.


Saara Mustonen: me oli pyydetty selostusta, sitä tapauksen kuvausta, että me halutaan tarkempia tietoja, mitä siellä on tapahtunut, koska meillä oli kaikki vielä kaaosta. Tiedettiin vain, että oli menty kielletylle rinteelle ja siellä oli muitakin kuin Sara. te tulette saamaan kirjallisen selostuksen tapauksesta. No me luotimme tietenkin tähän, ei ollut mitään syytä epäillä sitä, se tulee, se tulee aikanaan. Mutta kun ei kuulunu mitään, ei minkään näköistä. Ei ollut lehdessä, ei radiossa, ei televisiossa, ei missään ollut mitään uutta selostusta, niin me tietenkin jatkuvasti soitettiin ja kysyttiin Hiihtoliitosta, että milloin se tulee ja mitä on tapahtunut. Ei sieltä annettu mitään uutta lupausta enää. Mie en tiedä, mikä on se keino tai se sana tai menetelmä, jolla he löivät meidät täysin lyttyyn, että me ei, ei me tullakaan saamaan koskaan mitään selitystä.

Oiva Mustonen: "Mullahan oli sillon tuota alkuvaiheessa tilannehan oli semmonen, että tuota minä luotin vielä Hiihtoliittoon kuin vuoreen, kaikki oli hyvää, meille jopa perheessä tuli tavallaan tuota pieni pieni hankaus tuota siitä, kun vaimoni Saara niin alusta pitäen oli sitä mieltä, että nyt nyt ei ole asiat oikein, että tässä täss on mennyt tämä homma väärin, mutta mulla oli vielä pikkusen aikaa vielä semmonen hiihtoliittomainen, että Hiihtoliitto oli ihan tuota hyvä. "

Kari Hiltula, lehtori, Tampereen Yliopisto: "Hiihtoliittohan ei ei koko sen syksyn aikana halunnut olla tämän asian kanssa juurikaan tekemisissä, että mikä näkyy esim. Hiihtäjä-lehdessä, jossa tiedotettiin tästä että oli Saran kuolin muistokirjoitus, ett kun oli Saran muistokirjoituksessa Hiihtäjä-lehdessäkin niin mainitaan vaan, että ett Sara oli kuollut harjoitusleirillä Itävallassa. Ei mainita mitään siitä että se oli niin kuin liiton leiri. Ja Hiihtoliiton nimi ylipäätään niin ei esiinny missään uutisessa elikkä tää Hiihtoliiton osuus on haluttu niin kuin häivyttää tästä onnettomuudesta että onko sitten lehdistölle sanottu, että Hiihtoliiton nimi ei saisi näkyä mutta että se ei tosiaan missään uutisessa näy"


Raimo Manninen (päävalmentaja 1978-82), puhelinhaastattelu.

Väinö Rantio: "jos, jos minä olisin ollut kuulustelijana, niin totta kai, kun mä ajattelen sitä, mitenkä yleensä tämmöisiä väkivaltaisia kuolemia, esimerkiksi työtapaturmia, tutkitaan, niin siinä lähdetään selvittämään, että miksi näin on päässyt tapahtumaan. Onko joku laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan ja onko noudatettu turvallisuusmääräyksiä kaikilta osin? Nimenomaan pyritään selvittämään, että onko joku vastuussa tästä asiasta. Kuolema on, on vakava juttu ja kun se tapahtuu näin tapaturmaisesti ja kun on kysymys vielä lapset, niin minun nähdäkseni valvonta ei ollut ollut sellaista kuin olisi pitänyt olla siellä laskettelurinteessä."


Raimo Manninen (päävalmentaja 1978-82), puhelinhaastattelu.


Hintertuxin leirillä oli 11 miestä, osa alle 18 vuotiaita, sekä kolme alle 18-vuotiasta tyttöä. Olen keskustellut kuuden joukkueen jäsenen kanssa kolmenkymmenen vuoden takaisista tapahtumista. He ovat nykyään noin 50-vuotiaita.

Asiasta puhuminen on enemmän tai vähemmän vaikeata kaikille. Kukaan ei halua tulla kameran eteen kertomaan siitä, mitä näkivät ja kokivat.


Olen lukenut kaksi kirjettä tapahtumasta, ja puhunut siis kuuden joukkueen jäsenen kanssa.


Kukaan heistä ei muista että heitä olisi kielletty tai varoitettu menemästä alueelle, missä Mustonen putosi railoon.

Kukaan heistä ei tue päävalmentajan kertomusta, että hän olisi kieltänyt tai varoittanut joukkuetta menemästä sinne.


He laskivat vapaasti aamulla, sillä aikaa kun valmentajat olivat kaukana merkitsemässä harjoittelurinnettä.

Väinö Rantio: "Jos minä ajattelen valmentajien kannalta tätä asiaa, niin totta kai, kun se on tapahtunut kaukana eikä ole muuta kuin heidän antamansa tiedot, totta kai se on houkutteleva tilaisuus yrittää pestä itsensä puhtaaksi, ja silloin on ainoa keino syyllistää tyttö itse syylliseksi omaan kuolemaansa, että kiellosta huolimatta mentiin. Näin olivat otsikotkin, että kielloista ei piitattu. Se oli, se niin kuin vanhempia järkytti, lehtien otsikot: ”Kielloista ei piitattu, vaan syöksyttiin kuolemaan”. Ja näinhän se ilmeisesti ei ollut, koska ne mukana olleet kertoivat, että ei he, eivät he tienneet, eivät he osanneet pelätä. Se on niin kuin tässä järkyttävää. Mutta ymmärrän tietysti näitä valmentajia, vastuuhenkilöitä, jopa, jopa Hiihtoliittoakin, haluttiin, haluttiin siirtää vastuu jollekin toiselle. Siinä olisi kysymys myöskin korvausvastuusta tietysti ja mahdollisesta rangaistusseuraamuksestakin."


Bacher jr ja toimittaja Magnus Berglund railon pohjalla


Eläkkeellä oleva poliisi, joka kuulusteli yhtä joukkueen jäsentä muistelee että tapausta pidettiin silloin onnettomuutena.

Väinö Rantio: "Mun nähdäkseni olisi ehdottomasti pitänyt kuulustella ja selvittää, että mitenkä he hoitivat tätä valvontavelvoitettaan. Heille oli uskottu tämä lapsijoukko. Mä käytän, käytän lapsi-sanaa, koska he olivat alaikäisiä. Heille oli uskottu niiden turvallisuus. Mitenkä he täyttivät tämän tehtävänsä, niin se olisi pitänyt selvittää ja heidät tarkoin kuulustella tästä ja sen jälkeen pöytäkirja syyteharkintaan syyttäjälle, joka sitten olisi ratkaissut, onko aihetta nostaa syyte vai ei, kuolemantuottamuksesta nimenomaan."

Oiva Mustonen: "Jos minun valmennusryhmästä, jos minä olisin ollu ollu kenen minä henkilönä tahansa siinä renkaassa, niin minä siinä tapauksessa olisin eronnut, minä olisin tunnustanut, että nyt on minä olen, nyt on mennyt ihan vikaan tämä homma, että minun valmennusryhmässä on tullut kuolonuhri, minä, minä en olis voinu, mulla ei olis ollu mitään mahollisuutta, siis, siis mun psyyke ei olis antanu periksi, että mä olisin valmentanut ketään enää. Ja mä olisin kattonut sen aiheelliseksi, olisin sitten tuota antanut toisten ratkasta, että mitä mulle pitää tehdä, että miksi mä olen tämmönen. Että mun mun ryhmästä joku kuolee. Se olisi ilman muuta, se on selvää, että tuota minä en olis ollu valmentaja mä olisin antanut toisten tehtäväksi sitten, että an ratkaskaa tää homma, ett eihän tämä nyt ole oikeaa, oikea laita, että ihminen kuolee tässä ja vielä tässä tapauksessa alaikäinen lapsi."


Dokumentti: Alppijaoston kokous 25.9.1979


Hiihtoliiton alppilajivaliokunta käsitteli Hintertuxin leiriä Lahdessa, kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen.

Vastuuvalmentajat Manninen ja Salmirinne istuivat itse jäseninä nelihenkisessä valiokunnassa.

Leiri todettiin valmennuksellisesti onnistuneeksi.


Käsiteltiin Sara Mustosen onnettomuus.

Tapaus todettiin puhtaaksi tapaturmaksi.

Päätettiin, että vastaisuudessa laskijat saavat käyttää ainoastaan merkattuja laskureittejä.


Kurinpidolliset rikkomukset.

Yksi kilpailukielto rattijuopumuksesta ja riehumisesta, yksi varoitus vastuuntunnottomasta käytöksestä, ja kaksi huomautusta sopimattomasta käytöksestä. Liittyi tapahtumaan viikkoa ennen Mustosen onnettomuutta.

Alkoholin käyttö leireillä kielletään kokonaisuudessaan.


Ja lopuksi.

Uusi sponsori-Volvo 343 Raimo Mannisen käyttöön.


Hiihtoliiton johtokunnassa pidettiin hiljainen hetki Mustosen kunniaksi.



Minulla ei ole todisteita siitä, että Hiihtoliitto olisi suunnitelmallisesti peitellyt jälkiään.


On täysin mahdollista, että tämä on yksinkertaisesti vain ollut amatöörien puuhastelua, kaikilla tasoilla, traagisin seurauksin.



MOT: Miten Hiihtoliiton olisi pitänyt toimia?

Väinö Rantio: "No ainakin tuo kuolemasta ilmoittaminen heti alkuun, niin sehän olisi pitänyt ilmoittaa Rovaniemen poliisille ja pyytää heitä ilmoittamaan tästä kuolemasta. Poliisi osaa sen tehdä, siis ottaa huomioon ihmisten tunteet. Esimerkiksi Helsingin rikospoliisissa nykyään on poliisipappi, naispuolinen pappi, mukana tämmöisissä järkyttävissä, yllättävissä kuolemissa. Se on, se on niin hienovarainen juttu tämä kuolemasta ilmoittaminen, että se vaatii niin kuin ammattimiehen taitoja ja sen takia nämä poliisit, jotka suorittavat kuolemansyynselvittelyä, he osaavat sen tehdä niin, että vanhempia samalla tuetaan. Nyt tässä tapauksessa tuli vain kylmä puhelu, että tyttärenne on kuollut siellä ja kiellosta huolimatta meni kiellettyyn rinteeseen ja siinä kaikki ja kun nämä yrittivät kysellä lisää, niin minä soitan myöhemmin. Se oli aika kylmä, kylmästi tehty kuolemasta ilmoittaminen, jos se tapahtui niin kuin vanhemmat kertovat, niin siinä, se meni silloin jo niin kuin vikaan, vanhemmat järkyttyivät tavattomasti tästä ja kantoivat sitten 30 vuotta tätä, tätä murhetta ja tuskaa, että heidän tyttärensä syyllistettiin alusta alkaen omaan kuolemaansa."


Kysyin Hiihtoliiton tiedottajalta, joka toimi tiedottajana jo kolmekymmentä vuotta sitten – onko teillä nykyään selvää ohjeistusta, jos sattuisi vastaava onnettomuus Hiihtoliiton leirillä.

Vastaus oli: Ei, ei meillä mitään sellaista ole.

Saara Mustonen: "Kaikki ihmiset kuolee joskus ja mulla on itselläni ollut kuolemaa, mulla on kaksi pientä veljeä kuollut pienenä ja aikuisena kolmas veli, isä ja äiti on kuollu. Kuolemahan on täysin normaalia, se ei ole mikään ihme. Miten käsitellään tämmöisen uhrin omaisia, se on anteeksiantamatonta. Sarahan oli se uhri. Hiihtoliitto vain pelasti oman maineensa ja kaverit oman kilpailu-uransa puuttumatta asiaan, oikaisematta mitään vääryyksiä."


Hiihtoliiton strategia dopingin suhteen on suojella omaa organisaatiota, ja syyllistää yksittäisiä urheilijoita.

Tässäkin ohjelmassa on kyse Hiihtoliiton tavasta käsitellä vastuutaan. Silloinkin kun käy todella huonosti.

Väinö Rantio: "Ei uskoisi, että tällainen yhdistys, liitto, jonka tehtävä on kasvattaa nuorisoa korkeaan moraaliin ja kuntoon, niin että, että siellä olisi mitään arvostelun sijaa. Tuntuu, se tuntuu tietysti vähän vaikealta uskoa vieläkin, mutta tää nyt osoittaa toisaalta, että me kaikki olemme ihmisiä omine heikkouksinemme. Tämmöistä voi tapahtua sielläkin silloin, kun kysymys on suurista arvoista ja nimenomaan tämän liiton maineen korkealla pitämisestä."


Loppukuvat