Hyppää pääsisältöön

Tarkkis: Harvinaisen rauhallista

Ville on kipeänä joten tarkkailuluokalla on harvinaisen rauhallista. Periaatteessa. Tommi nimittäin katsoo kokeneensa vääryyttä, ja sen saa tuta niin Janne kuin opettajakin.

Tietolaatikko

Anne Helminen (opettaja), Pasi Pitkäaho (Tommi), Sami Laine (Janne), Janika Asplund (Anu), Martti Pennanen (rehtori)

Villen poissaollessa Janne on helpolla tuulella. Kiltti Anu puolestaan selviää lukiopettajan kokeessa niin hyvin, että hänelle aletaan puuhata siirtoa tavalliselle luokalle.

Riitapukari Tommi kuitenkin koettelee opettajan kärsivällisyyttä aamusta alkaen.

Välitunnilla väsynyt opettaja toivoo ohjeita rehtorilta, turhaan.

Jatkuva uhittelu saa lopulta opettajan pinnan palamaan. Seuraa yhteenotto, jonka päätteeksi murtuvat niin oppilas kuin opettajakin.

Ilmapiiri puhdistuu, ja koulupäivä päättyy iloisemmissa merkeissä.

Lue lisää:

Tarkkis ja Kaatis näyttävät koulun pahojen poikien haavoittuvuuden

Tarkkis-sarja kuvaa tarkkailuluokkalaisten arkea 1980-luvulla. Koulupäivissä on huomionkipeyttä ja haistattelua mutta myös herkkyyttä ja huumoria. Syksyllä 1986 alkaneen sarjan keskiössä ovat tarkkislaiset Tommi (Pasi Pitkäaho), Janne (Sami Laine) ja Ville (Jarno Jokinen).

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto