Hyppää pääsisältöön

Lapsen rauhoittaminen

Sylihoito tuntuu hyvältä. Kuva: Satu Pirinen

Kysymys:

Miten lyhtypinnainen lapsi rauhoitetaan tai saadaan oppimaan kärsivällisyyttä? Onko "jäähy" paras tapa rauhoittaa riehuva ja tottelematon lapsi?

 

Vastaus: 



Tämä on minustakin vaikeaa: miten ohjata lapsen epätoivottua käytöstä siten, että hän myös oppisi asiassa jotain. Ja miten itse pysyä rauhallisena, eikä saada itkupotku- tai ihan vaan perusraivareita. Lyhytpinnaisuus kun on usein periytyvä ominaisuus…

Lapsen tottelemattomuuteen ja aggressiivisen käytöksen ymmärtämiseen on helppo keino: tilanteen arvioiminen lapsen näkökulmasta. Tässä kertomus tosi elämästä:

On kiire lähteä töihin. Olen kolmesti kehottanut poikaani pukemaan, mutta hän vain leikkii. Keräilen vielä avaimiani ja kehotan neljännen kerran. Viidennen kerran kehotankin jo huutamalla samalla poikaa vaatepinolle repien. Poika saa raivarit, potkii, pukemisesta ei tule mitään. Olen vakaasti sitä mieltä, että meidän pojalle ei mikään mene läpi hyvällä.

Töiden jälkeen luen mielenkiintoista kirjaa, kun mieheni tulee yhtäkkiä karjumaan korvani juureen: ”Viidennen kerran: kyllä vai ei? ” Kyllä vai ei mitä? Outo mies, ei yhtään huomaa että olen keskittynyt tärkeään asiaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että miehelläni on kommunikaatio-ongelmia.


Tottelemattomuustilanteissa mieti tarkasti, kerroitko lapselle tarpeeksi selkeästi mitä häneltä toivoit. Menitkö lapsen luokse, tarkistitko että hänen huomionsa kiinnittyi sinuun? Esititkö käskysi kannustavasti ja rauhallisesti, vai valmiiksi kireällä äänensävyllä? Toimitko itsesi käskysi mukaisesti vai puuhailitko muuta? Annoitko lapselle aikaa lopettaa rauhassa muut puuhansa? Kehuitko häntä kun hän toimi käskysi mukaisesti? Oliko käskysi lapsen kyvyille ja sen hetkiselle tilanteelle sopivasti mitoitettu? Nälkäinen lapsi ei jaksa pukea saappaitaan vaikka se kylläisenä sujuisi hyvin. Huomioitko lapsen tunteet käskyäsi kohtaan? Lapsi voi esimerkiksi vastustaa aamulla pukemista ja päivähoitoon menoa, koska ero vanhemmasta tuntuu ahdistavalta; silloin käskyjen tiukentaminen ja lapselle suuttuminen pahentaa tilannetta.

Mun juttuni. Kuva: Satu PirinenJäähyllä tarkoitetaan lapsen viemistä ennalta sovittuun paikkaan rauhoittumaan itsekseen. Jäähyn käyttöä suositellaan monissa kasvatusoppaissa, mutta sen käyttöön liittyy riskejä. Ensinnäkin vasta noin 4-5-vuotias lapsi ymmärtää syy-seuraussuhteita niin selvästi, että rangaistusten käytössä ylipäätään on mitään järkeä. Toiseksi; jäähy ei opeta lapselle omien tunteiden tunnistamista ja säätelyä, eli ei tue lapsen tunne-elämän kehitystä. Riehuva lapsi on niin vahvan tunnetilan vallassa, että hän tarvitsee aikuisen rauhoittavaa läsnäoloa kestääkseen tilanteen ja oppiakseen siitä jotain. Riehuva lapsi tuntee häpeää ja pelkoakin omasta käytöksestään, ja jäähyn käyttö ”rangaistuksena” vielä voimistaa tätä tunnetta.

Paras keino rauhoittaa riehuva lapsi on nk. sylihoito, eli suunnitelmallinen lapsen pitäminen vahvassa syliotteessa samalla sanallisesti lapsen tunnetilaa rauhoittaen. Syliotetta pidetään yllä kunnes lapsi on rauhoittunut (eli yleensä ruvennut itkemään surullisesti), jolloin sylissä pitoa jatketaan lohduttavasti. On tärkeää, että aikuinen ei käytä syliä rangaistuksena, vaan toistelee ääneen auttavansa lasta. Lasta ei pidä käskeä rauhoittumaan, vaan korostaa hoivaavalla äänellä, että aikuinen kyllä kestää ottaa raivon vastaan. On tärkeää myös nimetä ääneen lapsen tunnetila: ”Sinä olet vihainen” tai ”Sinä olet surullinen”. Sylihoidon jälkeen lapsen kanssa käydään tilanne läpi lapsen tunteita ja näkemystä kunnioittavaan sävyyn. Esimerkiksi: ”Otin sinut sylihoitoon, koska näin ettet pystynyt itse rauhoittumaan. Aloit riehua ja tönäisit pikkusiskon kumoon. Äiti ymmärtää että sinua suututti kun sisko vei lelusi. Siitä saakin suuttua. Mutta suuttuneenakaan ei saa töniä muita.” Lopuksi vielä puuhaillaan yhdessä jotain mukavaa, jotta lapsi huomaa olevansa hyväksytty ”vaikeasta” käytöksestään huolimatta.

Sylihoito on aluksi rankkaa, etenkin tempperamenttisen lapsen kanssa, mutta oikealla asenteella se tehoaa melko pian.

 

 

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantajana.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus

  • Ainutlaatuiset kakarat – ymmärtääkö kirjallisuus 2010 -luvun lasta?

    Tutkin Nummen Karkkipäivää ja Aapelin Pikku Pietarin pihaa

    Nykyvanhemmat ymmärtävät lapsiaan paremmin kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Lapset ovat osallisia ja kantavat yhä enemmän vastuuta itsestään. Toimittaja Maija Puska pohtii esseessään, kuinka yllättävän samanlaisina lapset kuvataan 1950- ja 2010-luvun teoksissa. Onko mahdollista olla lapsi, jos aikuiset loistavat poissaolollaan? 2010-luvun kaupunkilaislapsi on ainutlaatuinen.

  • Kahden lapsen äiti, Satu Saarinen: “Kun biologisia lapsia ei kuulunut, oli adoptio meille luonnollinen vaihtoehto”

    Satu Saarinen on kahden adoptiolapsen äiti.

    Samalla kun Satu Saarisen isä eli viimeisiä hetkiään, sai Satu miehensä kanssa iloisen puhelun. Heistä tulisi pienen pojan vanhemmat. Kun toisesta rakkaasta oli luovuttava, saapui uusi rakas ihminen perheeseen. Oli aika hakea 2-vuotias poika kotiin Etelä-Afrikasta, Johannesburgista. Myöhemmin perheeseen saatiin myös pieni tyttö.

  • Marja Hintikka: Häpeäisit, läski äiti!

    Lopetetaan raskaana olevien ulkonäön arviointi. Nyt!

    “Katselinkin, että miten olit noin lihonut! Posketkin olivat kummasti pyöristyneet.” Näin todettiin Marja Hintikalle, kun hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan. Marjan mielestä nyt on tullut aika julistaa raskausrauha ja lopettaa odottavien äitien ulkonäön kommentointi!

  • Perheen kanssa luontoretkellä – onnistuuko 12 kilometrin patikkaretki pienten kanssa?

    Mitä tarvitaan onnistuneeseen luontoretkeen lasten kanssa?

    Luonnossa olo lisää niin aikuisten kuin lastenkin hyvinvointia ja vähentää stressiä. Yhdessä kokemisen ja selviytymisen riemu tekee hyvää koko perheelle! Näin lupailevat tutkimukset ja luontosivustot. Mutta mahtaako käytännön kokemus olla aivan näin riemukas? Päätimme testata, kestääkö vanhemmilla hermo vai palaako pinna, kun luontoretkellä on mukana on kaksi alle kouluikäistä lasta, ja edessä 12 kilometriä vaativaa patikkamaastoa? Entä kuinka sujuu koko retken kruunaava telttayö?

  • Marja Hintikka: Pojat ei tanssi balettia

    Kasvatetaan lapsista ihmisiä!

    Yksi varhaisimmista muistoistani on päiväkerhosta, jossa istun isolla punaisella tuolilla. Se on rangaistus riehumisesta. Selkäni takana kaikki tytöt leikkivät kotia. Käännyn katsomaan ja sisälläni käy kauhunväristys - en ikinä halua leikkiä noin tyhmiä juttuja! Muistan tunteen kuin eilisen, sillä se oli minulle täyttä totta. Kotileikki ja perinteiset “tyttöjen jutut” eivät ikinä olleet suosikkejani lapsuudessa. Entä sitten, pohtii Marja Hintikka.

  • Tylsyys kuuluu hyvään lapsuuteen – sopivina annoksina

    Tylsyyden sieto on tärkeä taito - lapselle ja aikuiselle.

    Tylsyyttä on hyvä oppia sietämään, sillä se aktivoi mielikuvitusta ja luovuutta. Vanhemman olisi tärkeää kuunnella lasta, jotta hän tietäisi onko tylsyys hetkellistä vai onko taustalla muutakin, sanoo perheterapeutti ja koulutusjohtaja Eira Tikkanen Suomen Mielenterveysseurasta.

  • Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

    Vannotko leikkimisen nimeen vai onko leikki lasten juttu?

    Toiset vanhemmat vannovat leikkimisen nimeen, toiset taas ajattelevat, että leikki on lasten juttu. Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

  • "Prinsessatkin huutaa joskus" - elämää aistiyliherkän lapsen kanssa

    MHL yllätti aistiyliherkän uhmaikäisen lapsen yh-äidin

    Sensorisen integraation häiriöön kuuluva aistiyliherkkyys on valtaosalle suomalaisista vielä vieras asia, vaikka häiriönä se ei ole uusi eikä harvinainen. Kukka Sariola sai ensimmäiset merkit kuopuksensa Ellin aistiyliherkkyydestä heti itkuisen vauvan synnyttyä. Arki uhmaikäisen SI-lapsen kanssa vaatii vahvaa ennakointia, tilannetajua ja aikaa. Vanhemman jaksamista tukevat pienetkin onnistumisen ilot.

  • Näin ratkaiset 5 kiperää tilannetta isovanhempien kanssa

    Tasapaino on mahdollista löytää!

    Isovanhemmat ovat monen pikkulapsiperheen paras selviytymiskeino arjessa: mummot ja papat auttavat parhaansa mukaan asiassa kuin asiassa. Läheskään aina apua ei kuitenkaan eri syistä ole tarjolla. Joskus isovanhemmat kokevat, että he ovat tehtävänsä tehneet, toisinaan perheiden vaatimuslistat ovat mahdottomia. Miten voisi löytää sopivan tasapainon isovanhempien, lasten ja lastenlasten suhteessa? Näin asiantuntija ratkaisisi viisi kiperää - ja monelle tuttua - tilannetta.

  • Marja Hintikka: Isovanhemmuus on hukassa

    Olkaa kiitollisia osallistuvista isovanhemmista.

    "Pahimpina hetkinä en kuitenkaan voinut mitään katkerille ajatuksille jotka kumpusivat mieleeni, kun seurasin vierestä ystäviä, joille tuotiin rotinoita päivittäin ja joiden esikoista tarjouduttiin ottamaan yökylään, kun vauvan kanssa oli haasteita. Mummukateus iski, pahemman kerran." Näin sanoo Marja Hintikka, joka on jo laatinut itselleen listan siitä, millainen mummo hän itse aikoo olla.

  • Biologinen lapsi on uusperheen liima

    Väestöliitto: yhteinen lapsi suojelee uusperhettä erolta.

    Uusperheen perustamiseen liittyvä uuden aikaperspektiivin opettelu on kimurantti juttu. Onko sopivaa tehdä yhteisiä lapsia, kun on jo elettyä elämää takana? Jaksaisiko vauva-arkea enää? Harmittaisiko lapsen tekemättä jättäminen? Kansainvälisten tutkimusten mukaan ratkaisu olisi hyvinkin simppeli - yhteinen biologinen lapsi kannattaisi tehdä. Tilastollisesti nimittäin yhteinen biologinen lapsi, jos mikä, auttaa uusperhettä pysymään kasassa.

  • Lapsi kaipaa muistoja ydinperheestä

    Valokuvaaja kuvasi 30 suomalaista uusperhettä lapsen silmin

    Kun perhe eroaa, häviävät valokuvat entisestä puolisosta ja perhe-elämästä hyvin nopeasti kodin ja mummolan kirjahyllyiltä ja lipastojen päältä. Aivan kuin olisi jotenkin sopimatonta pitää esillä todisteaineistoa ydinperheestä, siitä lapsen - ja aikuisen - elämän peruspilarista, joka joskus oli. Mutta mitä jos juuri sitä konkreettista jälkeä menneestä erolapsi tarvitseekin tunteakseen itsensä ehjäksi?