Hyppää pääsisältöön

Naisten MM-viestipronssi 1997

Suomen naisten viestijoukkue taisteli itselleen ensimmäisen arvokisamitalin kahdeksaan vuoteen Trondheimin kisoissa vuonna 1997.

Joukkueeseen kuuluivat Riikka Sirviö, Tuulikki Pyykkönen, Kati Pulkkinen ja Satu Salonen.

Riikka Sirviö saapui ensimmäiseen vaihtoon viidentenä. Hänen jälkeensä matkaan lähtenyt Tuulikki Pyykkönen nosti Suomen kolmannelle sijalle.

Kolmannella osuudella Italian Sabina Valbusa puski Kati Pulkkisen ohi. Ankkuri Satu Salonen lähti ajamaan italialaiskollegaansa kiinni.

Ero supistui sekunti sekunnilta, kunnes Salonen ohitti Manuela Di Centan noin kilometriä ennen maalia. Ratkaisu jäi silti jännittävän loppukirin varaan.

Voiton kilpailussa vei Venäjä, ja hopealle sijoittui Norja.

Vuonna 1989 Suomi voitti naisten MM-viestin Lahdessa. Trondheimin pronssin jälkeen seuraava arvokisamitali oli vasta Sapporossa vuonna 2007 saavutettu MM-kulta.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto