Hyppää pääsisältöön

Miten minusta tuli minä, Vesa Vierikko

"Tässä mä huudan ja hikoilen lavalla ja aivan valtava määrä energiaa menee hukkaan joka ilta. Tällä energialla tekisin joka päivä yhden tuolin, joka kestäisi isältä pojalle!"

"Ei tässä näyttelemisessä ole mitään järkeä", pohti Teatterikoulusta valmistunut Vesa Vierikko.

Käsistään kätevänä hän ryhtyi tekemään huoneistoremontteja ja niitähän 1980-luvun Helsingissä riitti ja riittää edelleenkin. Tosin nykyään Vesa Vierikkoa ei valitettavasti saa enää keittiöremontoijaksi.

Lyhyen etsikkoajan jälkeen Vesa Vierikko löysi teatterista elämäntyönsä ja on edelleen sillä tiellä.

Teksti: Marko Gustafsson

Tietolaatikko

Vesa Vierikko (s. 24. toukokuuta 1956 Lappeenranta).
Esiintynyt useissa näytelmissä, elokuvissa, televisio-ohjelmissa ja kuunnelmissa.
Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professori vuosina 2002 – 2012.

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto