Maria Åkerblom on yksi Suomen rikoshistorian omalaatuisimmista ja ristiriitaisimmista henkilöistä. Hän oli hypnoottinen herätyssaarnaaja, jolla oli satoja fanaattisia kannattajia.
Snappertunassa 14. syyskuuta 1898 syntyneen Maria Åkerblomin esiintymisistä tuli nopeasti suosittuja. Nuori Åkerblom pukeutui nilkkaan saakka ulottuneeseen leninkiin ja hänen hiuksensa olivat vapaina.
Åkerblom keräsi 1920-luvulla huomattavan kannattajajoukon Kokkolan seudulla. Hänen saarnaamisensa käynnisti hengellisenliikkeen, jota kutsuttiin åkerblomilaisuudeksi.
Saarnaajan vaikeudet alkoivat, kun häntä syytettiin rengin pahoinpitelystä ja takaa-ajajien ampumisesta. Vaikka herätysliike todisti Åkerblomin syyttömyyttä, niin hänet suljettiin mielisairaalaan ja vangittiin useita kertoja.
Lopulta Åkerblom tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Kärsittyään tuomionsa hän asettui Helsinkiin ja toimi kauppiaana. Åkerblom kuoli 25. helmikuuta 1981.
Oliko Maria kenties psyykkisesti sairas vai ainoastaan erityisen lahjakas esiintyjä ja manipuloija?
Teksti: Markku Kaires/Productum, Seija Aunila