Hyppää pääsisältöön

Sentenced lauloi melodisesti masennuksesta

Oululainen metallibändi Sentenced toimi vuosina 1989-2005. Alkuperäinen tyly death metal -linja muuttui 90-luvun loppua kohti yhä melodisemmaksi ja melankolisemmaksi.

Tietolaatikko

The Rain Comes Falling Down. Säv. Miika Tenkula & Sentenced, san. Sami Lopakka. Julkaistu Frozen-albumilla 1998.
Farewell. Säv. Ville Laihiala & Sentenced, san. Ville Laihiala. Julkaistu Frozen-albumilla 1998.
Sentencedin kitaristi Miika Tenkula kuoli helmikuussa 2009.

Sentencedin esikoisalbumi Shadows of the Past ilmestyi vuonna 1991. Läpimurtonsa yhtye teki kuitenkin vasta saksalaisen Century Median vuonna 1995 julkaisemalla Amok-levyllä.

Seuraavana vuonna pitkäaikainen laulusolisti Taneli Jarva väsyi bändielämään ja erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen astui Ville Laihiala.

Albumeilla Down (1996) ja Frozen (1998) Sentencedin musiikki siirtyi yhä melodisempaan suuntaan. Fanit olivat aiemmin purnanneet linjanmuutoksista, mutta vuonna 1998 yhtye totesi: "Nyt ne tietää, että me tehdään mitä huvittaa".

Aiheisto pysyi joka tapauksessa totutulla ladulla: masennus, itsemurha ja kuolema elähdyttivät edelleen bändin tekstintekijöitä.

Vuonna 1998 metalli ei Suomessa vielä ollut valtavirtaa mediassa. Tämä ei bändiä huolettanut: "Ne jotka haluaa löytää levyn, etsii sen vaikka mistä."

Teksti: Jukka Lindfors