Hyppää pääsisältöön

Reinikainen: Hämeenperästä kuuluu

Eräs vanha herttainen nainen pistää sekä Reinikaisen että Hämeenperän poliisin, Mäyräsen, ja vieläpä vanhainkodin päiväjärjestyksen sekaisin.

Vanha rouva on ottanut taltan omaan käteensä ja päättänyt korjata hautakivessä olevan nimensä. Tohtorikin saapuu paikalle yrittääkseen auttaa vanhaa rouvaa.

Touhu on kuitenkin turhaa. Vanha rouva syöttää tohtorille omat lääkkeensä.

Rouva ei olekaan kuka tahansa kylän mummo, vaan Reinikaisen äiti. Reinikaisella taas ei ole kotiin tulemista ellei hänellä ole konjakki- tai viskipulloa.

Teksti: Seija Aunila

Kommentit
  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto