Viime hetkeen asti luulin, että Matti oli ollut siellä aseen toisella puolen, sanoo Kauhajoen kouluampujan äiti Riitta Saari.
Suurimmaksi syyksi tragediaan Saari arvelee Mattiin kohdistuneen koulukiusaamisen. "Kun aikuinen mies tulee koulusta kotiin itkien, niin kyllä se on paljon."
Jotta nuori ei pääsisi syrjäytymään, olisi hänelle järjestettävä "tekemistä ja yhdessäoloa," esimerkiksi liikuntaharrastus.
Kuluneen puolen vuoden aikana Saari on omassa surutyössään edennyt vaiheeseen, jossa "vihaa ei enää ole, tekoahan ei voi antaa anteeksi, mutta Matti on minulle edelleen poika."
Teksti: Petra Himberg