Hyppää pääsisältöön

Eeva Kilpi: Unta vain

Unta vain -teoksessa Eeva Kilpi (s.1928) kirjoittaa proosaa runoksi. Kirjailija on Aamun kirjan (2009) vieraana keskustelemassa romaanistaan.

Kieli on hivelevän kaunista – tarinassa on aforismimaisia ja runollisia jaksoja. Romaani kertoo 78-vuotiaan Anna Marian rakkaudesta kahteen mieheen.

Kanadasta Suomeen kesätorpalleen palannut Anna Maria on ollut 34 vuotta naimisissa kanadalaisen Ronin kanssa. Samaan aikaan hänellä on ollut 30 vuoden ajan suhde Jussiin.

Unta vain on jatkoa Eeva Kilven romaanille Häätanhu (1973), jossa Anna Maria oli vasta lähdössä Kanadaan ja eli kesäänsä torpassaan

Molemmissa romaanissa ihminen on osa luontoa. Tässä uudessakin teoksessa Anna Maria elää ja hengittää kesän rytmissä. Hän tuntuu olevan yhtä torpan, eläinten ja kasvien kanssa, mutta erillinen muista ihmisistä.

Eeva Kilpi kirjoittaa vanhuudesta ja rakkaudesta raikkaasti ja tuoreesti. Hän ei alista päähenkilöään Anna Mariaa tavanomaisten ennakkoluulojen uhriksi. Tässä tarinassa vanhan naisen silmistä katsoo maailmaa nuori tyttö. Ihmisen ulkokuori on vain valepuku, johon elämä pakottaa. Anna Maria on itselleen uskollinen, rohkeasti kahta miestä rakastava 78-vuotias nainen.

Eeva Kilven tuotantoa

Noidanlukko. WSOY, 1959.
Kukkivan maan rannat. WSOY, 1960.
Nainen kuvastimessa. WSOY, 1962.
Elämä edestakaisin. WSOY, 1964.
Lapikkaita. WSOY, 1966.
Rakkauden ja kuoleman pöytä. WSOY, 1967.
Kesä ja keski-ikäinen nainen. WSOY, 1970.
Hyvän yön tarinoita. WSOY, 1971.
Laulu rakkaudesta ja muita runoja. WSOY, 1972.
Tamara. WSOY, 1972.
Häätanhu. WSOY, 1973.
Ihmisen ääni. WSOY, 1976.
Terveisin. WSOY, 1976.
Naisen päiväkirja. WSOY, 1978.
Se mitä ei koskaan sanota. WSOY, 1979.
Ennen kuolemaa. WSOY, 1982.
Elämän evakkona. WSOY, 1983.
Kuolema ja nuori rakastaja. WSOY, 1986.
Animalia. WSOY, 1987.
Kotileikki ja muita novelleja. WSOY, 1988.
Talvisodan aika. WSOY, 1989.
Välirauha, ikävöinnin aika. WSOY, 1990.
Jatkosodan aika. WSOY, 1993.
Kiitos eilisestä. WSOY, 1996.
Rajattomuuden aika. WSOY, 2001.
Unta vain. WSOY. 2007.

Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen