Hyppää pääsisältöön

Esa Salminen: Köyhyyden ammattilainen

Esa Salmisen romaani Köyhyyden ammattilainen kertoo kehitysyhteistyöntekijä Petteri Savion kolmesta vuodesta Sambiassa eteläisessä Afrikassa.

Tietolaatikko

Esa Salminen (s. 1976)

Savion työnä on muun muassa valvoa suomalaisten avustusrahojen käyttöä kansalaisjärjestöissä. Hän tuntee toimivansa puskurina suomalaisen kärsimättömyyden ja sambialaisen todellisuuden välissä. Pahimmat törmäykset syntyvät erilaisista aikakäsityksistä.

Salminen pohtii kirjassaan sitä millä tavoin me voimme auttaa Afrikkaa.

Esimerkiksi suora vaateapu saattaa romahduttaa Sambian oman vaateteollisuuden tai ruoka-apu näivettää paikallisen maanviljelyn. Kansalaisjärjestöistä on muodostunut jo oma elinkeinonsa, kun niiden kautta kanavoitavat kansainväliset varat vain vahvistavat niiden jähmeää taloudellista roolia Sambiassa. Ne ovat tärkeitä paikallisia työllistäjiä, mutta mikä on niiden todellinen merkitys Sambian kehitykselle.

Esa Salminen kuvaa romaanissaan afrikkalaista luontoa, erityisesti sen eläimistöä. Kirjan päähenkilön Petteri Savion lomamatkojen kautta Salminen kirjoittaa elävästi myös Sambian naapurimaiden eroista ja niiden moninaisista kulttuureista.

Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto