Mikko Rimmisen kirja Pölkky on tarina näennäisestä tapahtumattomuudesta, nahjusmaisuudesta, ujoudesta ja yksinäisyydestä.
Tietolaatikko
Mikko Rimminen (s. 1975)
Niukat tapahtumat alkavat kun päähenkilö saapuu rautatieasemalle, ottaa taksin ja ajaa Kaisaniemenpuistoon.
Vaikka tarinan tapahtumapaikka on pääkaupungin sydämessä, se on samalla omituinen saareke, jonne ympäröivän kaupungin äänet vain kantautuvat. Puiston ulkopuolelle tarinassa ei juuri mennäkään.
Rimminen kirjoittaa ihmisen yksinäisyydestä. Miespäähenkilö on mahdottoman ihmisarka, passiivinen, vätysmäinen ja kuten Mikko Rimminen kirjoittaa: ”…josta saattaa olla lopun perin mahdoton sanoa, oliko kysymyksessä nyt sitten ihan oikea ihminen, jonkin lajin projisoituma tai esimerkiksi pölkky”.
Kertoja on Pölkky-romaanissa erityisen tärkeä. Jos päähenkilö on passiivinen, niin kertoja on päälletunkevan aktiivinen – suorastaan surkuhupaisa.
Jo esikoisromaani Pussikaljaromaani oli omaääninen, mutta Pölkky-kirjassa Mikko Rimminen onnistuu kertomaan tarinansa sellaisella tyylillä ja kielellisellä leikittelyllä, jollaista ei kirjallisuudessamme tällä hetkellä ole.
Pölkky on tragikoominen ja sen kielikuvat ovat yllätyksellisen hauskoja, mutta kertomus itse on surumielisen lämmin.
Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen
