Hyppää pääsisältöön

Riikka Ala-Harja: Jättiläinen

Tarina Jättiläisestä – kajaanilaisesta 16-vuotiaasta Tanelista, joka on hujahtanut 227,5 senttiä pitkäksi. Kertomus siitä milloin ihminen on oikean kokoinen, siis itsensä mittainen.

Tietolaatikko

Riikka Ala-Harja (s. 1967)

Ala-Harja kirjoittaa erilaisten asioiden mittasuhteista.

Taneli on Kajaanissa iso, mutta New Yorkissa normaali. Näyttelijä on näyttämöllä iso, sen sijaan arjessa tavanomainen.

Dramaturgikoulutuksen saanut Ala-Harja kirjoittaa neljännessä romaanissaan siitä miten ihminen on koko ajan katseen kohteena.

Toinen keskeinen henkilö romaanissa on 24-vuotias teatteriohjaaja Mona, joka kouluttaa Tanelia Kajaanissa näyttelijäksi. Hän haluaa viedä Tanelin New Yorkiin teatteriin, mutta Taneli haluaa päästä Monan kanssa sänkyyn.

Taiteen tekemistäkin Ala-Harja pohtii tässä kirjassa: miten paljon ihminen on valmis maksamaan siitä, että saa tehdä haluamaansa taidetta. Hän kysyy, onko elämän kopiosta tullut ihmisille tärkeämpää kuin itse elämästä.

Riikka Ala-Harja on yhdistänyt teoksissaan sujuvasti arkeen absurdia. Hänen kielensä on hilpeää, leikkivää mutta Ala-Harja kertoo samaan aikaan kipeistä asioista.

Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto