Hyppää pääsisältöön

Rikostarinoita Suomesta: Erään palkkamurhan anatomia

Lokakuun lopulla vuonna 2003 ruotsalainen nuori nainen teki Tukholman poliisille katoamisilmoituksen poikaystävästään Volkanista. Turkkilaissyntyinen mies oli liikkunut rikollispiireissä ja oli joutunut uhkailujen kohteeksi.

Mies oli soittanut tyttöystävälleen katoamista edeltävällä viikolla ja kertonut pelkäävänsä, että hänelle tapahtuu jotain. Hän oli pyytänyt tätä ottamaan yhteyttä erääseen tukholmalaispoliisiin, jos hänestä ei kuulu kahteen päivään mitään. Tieto katoamisesta oli välitetty myös Helsingin rikospoliisille, koska Volkanin tiedettiin oleskelevan Helsingissä. Volkan ehti olla Suomessa noin kolme viikkoa ennen kuin hän katosi. Viimeinen havainto hänestä on ravintola Seurahuoneen valvontakameratallenteessa, josta näkyy, kuinka hän poistuu ravintolasta kahden muun miehen seurassa

Suomalaistutkijat lähtivät Tukholmaan ja saivat tietää, että hän kuului Ruotsissa toimivaan rikollisliigaan. Arlandan lentokentällä ryöstettiin arvokuljetusauto kesäkuussa 2002 ja Volkanin uskottiin olleen ryöstössä mukana. Hänen myös uskottiin ottaneen ryöstörahoja itselleen Leopoldo-nimiseltä saman liigan arvoasteikossa korkeammalla olevalta jäseneltä.

Volkania uhattiin hengenmenolla, joten lopulta Volkan ilmoittautui poliisille Arlandan ryöstön todistajana. Hänet otettiin todistajansuojeluun, josta hän irrottautui ja matkusti Turkkiin tapaamaan perhettään. Kun hän palasi Ruotsiin, poliisi otti hänet uudelleen suojeluunsa, josta Volkan erosi lopullisesti syyskuussa 2003.

Vainoajiaan hän lähti pakoon Suomeen ystävälleen Jannelle, jolla puolestaan oli väkivaltarikollinen tausta. Tukholman poliisi oli varoittanut Volkania Jannesta, sillä viranomaisilla oli tieto, että hänet olisi laitettu tappamaan Volkan.

Muun muassa televalvontatietojen perusteella poliisi pääsi Suomessa kadonneen Volkanin jäljille. Vaikutti siltä, että hänet olisi surmattu eräässä vuosaarelaisessa asunnossa. Ruumista ei kuitenkaan löydetty mutta oli syytä epäillä, että se olisi kuljetettu vuokratulla pakettiautolla tuntemattomaan paikkaan.

Juttuun sekaantui useita henkilöitä, mutta tammi–helmikuussa kolme miestä pidätettiin murhasta epäiltynä. Poliisille esitutkinta ja tuomioistuinkäsittely olivat haasteellisia, sillä todistajia oli uhkailtu ja annettiin ymmärtää, että tuomioistuinkäsittelyäkin häirittäisiin. Helsingin poliisilta pyydettiinkin virka-apua istuntojen turvaamiseen.

Kommentit
  • Kummelin krapulamiesten ahavoituneet päät

    Puoliajalla kapakkaan ja tappiin asti.

    Joskus teatteri-ilta taittuu puoliajalla kapakkakierrokseksi, ravit jäävät väliin ja alakerran pubin sijasta mennään suoraan yökerhoon. Seuraavana päivänä päätä turvottaa niin, ettei tupakkakaan maistu.

  • Miten Ulrika Wilhelmina Johnsonista tuli Minna Canth?

    Minna Canth oli kirjailija, naisasianainen ja liikenainen.

    Minna Canth (1844–1897) oli suomalainen kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka omilla toimillaan ja kirjoituksillaan pyrki parantamaan köyhien, heikompiosaisten sekä tyttöjen ja naisten asemaa. Monet hänen kaunokirjallisista teoksistaan ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Canthin syntymäpäivä 19. maaliskuuta on tasa-arvon päivä ja se on ollut liputuspäivä vuodesta 2003 alkaen. Artikkeli koostuu Yleisradiossa esitetyistä ohjelmista sekä Minna Canthin kirjeistä ja lehtikirjoituksista, joita on julkaistu myös monissa teoksissa.

  • "Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show" – Maija Vilkkumaa nousi sukupolvensa lauluntekijöiden suunnannäyttäjäksi

    Kooste Maija Vilkkumaan urasta vuosien varrelta.

    Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa on kuulunut suomalaisen populaarikulttuurin vakionimiin jo 1990-luvulta lähtien. Hänen musiikkitaipaleensa on sisältänyt ikivihreitä hittejä, täysiä keikkasaleja ja lukuisia listaykkösiä. Myöhemmällä urallaan Maija Vilkkumaa on myös sanoittanut kappaleita muille artisteille ja toiminut kirjoittajana. Elävä arkisto keräsi yhteen Vilkkumaan haastatteluita, live-esiintymisiä ja musiikkivideoita vuosien varrelta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Norman Granz – Kaikkien aikojen jazz-impressaari

    Tuhansien jazzkonserttien ja viiden jazzlevymerkin isä

    Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat -sarja tarjoaa huikean kattauksen Suomessa 60-luvulla esiintyneiden amerikkalaisten jazztähtien konsertteja. Täällä promoottorina toimi Paavo Einiö, suomalaisen kevyen musiikin moniottelija, mutta kuka oli amerikkalaiset jazzlegendat Eurooppaan tuonut Norman Granz?

  • "Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show" – Maija Vilkkumaa nousi sukupolvensa lauluntekijöiden suunnannäyttäjäksi

    Kooste Maija Vilkkumaan urasta vuosien varrelta.

    Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa on kuulunut suomalaisen populaarikulttuurin vakionimiin jo 1990-luvulta lähtien. Hänen musiikkitaipaleensa on sisältänyt ikivihreitä hittejä, täysiä keikkasaleja ja lukuisia listaykkösiä. Myöhemmällä urallaan Maija Vilkkumaa on myös sanoittanut kappaleita muille artisteille ja toiminut kirjoittajana. Elävä arkisto keräsi yhteen Vilkkumaan haastatteluita, live-esiintymisiä ja musiikkivideoita vuosien varrelta.

  • Sata majavaa iskee tulta – vai miten se meni? Testaa, tunnetko suomalaiset euroviisuklassikot!

    Testaa, oletko Euroviisujen lyriikkamestari!

    Suomen euroviisutaival on ollut vähintäänkin monenkirjava. Esitykset ovat sisältäneet niin hevareita, huilumiehiä kuin hirviöitäkin. Sijoitukset ovat olleet pohjamudista jopa kirkkaimpaan kärkeen. Tässä leikkimielisessä testissä pääset kokeilemaan, miten hyvin tunnet suomalaiset euroviisuklassikot! Testin jälkeen voit virittäytyä viisutunnelmaan alta löytyvien videoiden myötä.

  • Kummelin Ympäristöruudun ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen ja asioiden tilat

    Kummelin Ympäristöruudun kaikki haastattelut vuosilta 91–99

    Ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisella (Heikki Silvennoinen) on monia titteleitä ja paljon sanottavaa, mutta usein puhetta piisaa enemmän asian vierestä. Voisi sanoa, että hän ei ole haastateltava helpoimmasta päästä. Ympäristöruudun Eero Kakon (Olli Keskinen) ja Parantaisen pohdintoja yhteiskunnasta esitettiin Kummeli-ohjelmassa vuosina 1991–1999.

  • Love Parade kasvoi piskuisesta mielenosoituksesta maailman suurimmaksi teknomusiikkitapahtumaksi

    Rakkauden ja suvaitsevaisuuden Love Parade Ylen uutisissa

    Maailman suurin teknomusiikkitapahtuma Love Parade järjestettiin ensimmäisen kerran Berliinissä vuonna 1989. Virallisesti poliittinen mielenosoitus muuntui vuosien myötä huvitilaisuudeksi, johon osallistui parhaimmillaan yli miljoona ihmistä. Vuosien saatossa Ylen uutiset on raportoinut tanssikansan keskeltä useaan otteeseen.

  • Unelmien maa rakennettiin Norjaan öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla

    Norjan vaiheikas öljyhistoria synnytti menestyssarjan.

    Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.

  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.