Hyppää pääsisältöön

Oulussa nuorten kesäloma päättyi mellakkaan 1990

Elokuussa 1990 nousi Oulu otsikoihin, kun tuhatkunta nuorta mellakoi kaupungin keskustassa. Viikkoa myöhemmin kaduilla partioivat niin vanhemmat kuin mediakin.

Nuorison kerääntymisessä kaduille kesäloman viimeisenä viikonloppuna ei sinänsä ollut mitään uutta.

Syystä tai toisesta tällä kertaa oululaisnuorten juhlinta yltyi vakavaksi ilkivallaksi ja ryöstelyksi.

Seuraavana viikonloppuna kadut täyttyivät paitsi nuorista myös poliisista, vanhemmista ja toimittajista, ja liikkeenharjoittajat odottivat näyteikkunan takana kamera kädessä.

Vakavilta vaurioilta kuitenkin säästyttiin, sillä poliisi pidätti pahimmat rähinöitsijät jo alkuillasta.

Tietolaatikko

Artikkeli on Elävän arkiston viikkoäänestyksen 14/2009 voittaja.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto