Hyppää pääsisältöön

Rikostarinoita Suomesta: Kaksoisveljesten kuolema

Talvella vuonna 2003 Raahen seudulla Pohjois-Pohjanmaalla tapahtui kaksi liikenneonnettomuutta, joissa 70-vuotiaiden kaksoisveljesten kohtalot kietoutuivat yhteen harvinaislaatuisella tavalla.

Maaliskuussa 2003 pattijokelainen Aatu Salminen lähti joka-aamuiselle pyöräilylenkilleen. Häntä ei tuntunut haittaavan se, että tie oli luminen ja liukas. Salminen oli suunnannut valtatie 8:lle ja pyöräillyt tien laidassa. Silminnäkijä havaitsi, miten hän oli sivulleen katsomatta ajanut rekan eteen.

Kuljettaja oli yrittänyt väistää, mutta mitään ei ollut ollut tehtävissä. Paikalla olleet joutuivatkin toteamaan, että Salminen oli kuollut törmäyksen voimasta. Aatu Salmisen ruumis vietiin Raahen sairaalan kappeliin.

Kun vainajan poika saapui tunnistamaan omaistaan, poliisi sai tiedon toisesta samankaltaisesta onnettomuudesta. Tapahtumapaikkakin oli ollut lähellä Salmisen onnettomuuspaikkaa.

Salmisen kaksoisveli Eino oli aamulla lähtenyt pyörällä asioilleen Pattijoen keskustaan. Eino Salminen kääntyi valtatie 8:lle ja ajoi tien oikeaa laitaa kohti etelää. Pian hän tuli risteykseen, josta hänen oli tarkoitus kääntyä vasemmalle. Hänen takanaan tuli rekka ja autojono, jonka perässä oli taas rekka.

Rekka-autonkuljettaja näki, kuinka hänen edelleen ajanut autojono väisti vasemmalle pyöräilijää. Myös rekka väisti, mutta Eino Salminen yhtäkkiä kääntyi auton eteen kohtalokkain seurauksin.

Poikkeuksellinen tapahtumaketju otettiin poliisitutkintaan, joka johti toisessa tapauksessa oikeuskäsittelyyn.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto