Jukka Lindfors
Yle
Sirpa Jegorow
Yle
Toimittaja Jorma Kallenautio luo katsauksen journalistiemme ilmaisun rajoihin venäläisajasta Koiviston päiviin radio-ohjelmassa Suomen sanomalehdistön kehitys - kansan valistajasta neljänneksi valtiomahdiksi (1988).
Suomalaisen lehdistön sananvapaus on usein ollut kytköksissä ulkopoliittisiin tapahtumiin tai kriiseihin. Tämän vuoksi omat valtiopäämiehemme aika ajoin puuttuivat, kehottivat tai neuvoivat, mistä voi kirjoittaa ja miten. Tämä johti myös toimittajien itsesensuuriin. Apulaisprofessori Esko Salminen toteaa ohjelmassa, että täydellistä sananvapautta ei voi olla missään, sillä journalistien liikkumavapautta rajoittavat esimerkiksi lainsäädäntö, poliittiset ja taloudelliset rajoitukset.
1800-luvulla Suomessa ei ollut varsinaista sananvapautta vaan sensuuri. Lehtikirjoitukset tarkastettiin ennen niiden julkaisemista. Ajoittain sensuuri oli ankaarikin, erityisesti keisari Nikolai I:n aikana 1840–1850-luvuilla. Sensuuri myöhemmin lieveni, mutta vielä vuosisadan lopussa lehdissä todettiin, ettei maassa ollut vapaata lehdistöä.
Sananvapaus saa ominaislaatunsa siitä yhteiskunnasta ja ympäristöstä, missä sitä harjoitetaan, toteaa tutkija Raimo Salokangas. Vaikka painovapauslaki pysyi vuosikymmeniä melko samanlaisena, sananvapaus oli esimerkiksi sotienvälisenä aikana melko toisenlaista kuin 1980-luvulla.
Sotienvälisenä aikana rikoslain pykälien avulla takavarikoitiin ja lakkautettiin lukuisia vasemmistoradikaaleja ja kommunistisia lehtiä. Sotien jälkeen sananvapaus sai uudenlaiset ulkopoliittiset reunaehdot.
Presidentti J.K. Paasikivi neuvoi päätoimittajia, ja pääministeri Mauno Pekkala kehotti lehtiä omatoimiseen ulkopoliittiseen sensuuriin. Vuonna 1948 lisättiin rikoslakiin vielä varmuudeksi pykälä ulkovaltoja herjaavasta kirjoittelusta.
Presidentti Urho Kekkosen ajan sananvapautta ja itsesensuuria on jälkikäteen ruoskittu raskaasti. Puuttuihan Kekkonen usein lehtikirjoitteluun.Jorma Kallenaution ohjelmassa tarkastellaan, millaiseen historialliseen jatkumoon tuo aika kuului.
Presidentti Mauno Koiviston aikana ulkopoliittinen paine oli jo lieventynyt, mutta Koivisto on kuitenkin paitsi näpäyttänyt myös kutsunut päätoimittajia neuvonpitoon ja keskustellut heidän kanssaan lehdistön kirjoittelusta, sanoo Salminen.
