Hyppää pääsisältöön

Elokuvaohjaaja Lukas Moodysson

Fucking Åmål ja Lilja 4-ever -elokuvista tunnetuksi tulleen ruotsalaisen elokuvaohjaaja Lukas Moodyssonin uusin elokuva Mammutti käsittelee jälleen lasten asemaa.

Ingmar Bergman on luonnehtinut Malmössa 1969 syntynyttä Moodyssonia uuden ruotsalaisen ohjaajasukupolven yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi.

Moodyssoniin vaikutti vahvasti Bergmanin Fanny ja Alexander -elokuva. Moodysson onkin elokuvissaan kuvannut mm. perheiden sisäistä ahdistusta.

Moodyssonin kaksi ensimmäista elokuvaa Fucking Åmål (1998) ja Kimpassa (2000) olivat molemmat eräänlaisia moraliteetteja, joissa oli onnellinen loppu. Seuraava elokuva Lilja 4-ever (2002) oli synkkä kuvaus Ruotsiin huijatusta prostituoidusta.

Tämän jälkeen Moodysson teki kaksi kokeellista elokuvaa Reikä sydämessä ja Container (2006). Elokuvat herättivät enemmän inhoa kuin ihastusta ja niitä onkin pidetty ohjaajan harha-askeleina.

Viimeisimmässä vuonna 2009 valmistuneessa Mammutti-elokuvassa Moodysson palaa jälleen perinteisen kertovan elokuvan pariin. Aiheena ovat lapset ja vanhemmat, joiden elämä hajoaa urapaineiden alla.

Teksti: Seija Aunila

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto