Hyppää pääsisältöön

Nina Åström: A little bit

Uuden vuosituhannen myötä euroviisutkin uudistuivat: esityskieli oli nyt vapaa eikä lavalle tarvinnut tehdä enää tilaa orkesterille. Suomea edusti yllätysnimi Nina Åström.

Tietolaatikko

A little bit -kappaleen on säveltänyt Luca Genta ja sanoittanut Gerrit aan´t Goor.

Ensi kertaa suomalaisessa viisuhistoriassa kappaleen esityskieli oli vapaa. Niinpä puolet kappaleista laulettiin suomeksi, puolet englanniksi.

Uutta oli myös se, että ennen karsintaa viisuja soitettiin radiossa, ja kansa sai äänestää suosikkinsa Suomen finaaliin.

Kolmas uudistus nähtiin ja kuultiin finaalissa, kun perinteistä säestysorkesteria ei lavalla enää näkynyt. Musiikki tuli nauhalta ja esitykset vietiin läpi ns. singbackina. Näin oli tehty jo edellisenä vuonna Jerusalemissa.

Päätösvalta oli tällä kertaa jaettu tasan ammattilaisraadin ja yleisön kesken. Tasapelin sattuessa yleisön ääni ratkaisisi.

Ammattilaisraadin suosikki oli Nylon Beat, yleisön puolestaan Nightwish. Sekavan pistelaskun tuloksena voittajaksi nousi kuitenkin kokkolalainen Nina Åström ja kappale A litte bit.

Åströmin melodisen kappaleen takaa löytyivät hollantilaiset tekijät. Tukholman finaalissa Suomen kappale erottui "diskonjytkeen seassa ammattimaisena".

Pisteitä kertyi 18 ja samaan lukuun päätyi sijoituskin.

Karsintafinaalin juonsivat Silvia Modig ja Jani Juntunen.

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto