Hyppää pääsisältöön

Heinähässäkän häirikköpuhelut

"Valuuttalaina on nyt erääntynyt ja te ootte takaajana tässä," kertoo Paavo Piirainen (Pertti Salovaara) Sotkamon Merita pankista Nelli Birgitta Kärkkäiselle puhelimessa.

Kärkkäinen ihmettelee koskeeko valuuttalainan erääntyminen myös Nelli Birgitan Helsingissä asuvia sisaria? Laina-asiainhoitaja Piirainen tarjoaa Kärkkäiselle mahdollisuutta jutella laina-asiasta myös pankinjohtajan kanssa.

Pilasoiton muuttuessa entistäkin omituisemmaksi, niin myös pilasoiton kohde oivaltaa, että tässä ei voi olla tosi kyseessä. Pilasoiton oli Heinähässäkältä "tilannut" soiton kohteeksi joutuneen kaveri.

Osa soitoista saattoi asettaa soiton kohteen melko omituiseen valoon. Näin kävi esimerkiksi armeijan päättäneelle Jukka-Pekalle.

"Meille on tullut tieto, että te olitte hyppimässä erään ravintolan pöydällä, pissasitte tuoppiin ja kaiken lisäksi teillä oli hame päällä. Pitääkös tämä paikkansa?" Kysyy sotilasmestari Laurila (Jusu Lounela) armeijasta kotiutuneelta Jukka-Pekalta. Soitosta hämmentynyt nuori mies kieltää moiset syytökset, varsinkin kun sotilasmestari vaatii miestä vielä tunnustamaan uittaneensa kikkeliään toisen tuopissa.

Pertti Salovaaran, Jusu Lounelan ja Mikael Hästbackan toimittama Heinähässäkkä oli yksi Radiomafian suosikkiohjelmista. Pilapuheluiden lisäksi heinäkuun arkiaamuissa lähetetyssä Heinähässäkässä oli lisäksi mm. kilpailuja.

Tietolaatikko

1. Sammakko (2:37) - Miikka Hästbacka.
2. Valokuva (3:20) - Miikka Hästbacka.
3. Liput (3:20) - Miikka Hästbacka.
4. Armeija (4:54) - Jusu Lounela.
5. Häät (3:57) - Outi Kaartamo ja Jusu Hästbacka.
6. Lainat (5:15) - Salovaara Pertti.
7. Luottokortin leikkuu (3:05) - Miikka Hästbacka.
8. Auto varastettu (4:50) - Jusu Lounela.
9. Uusi leikkaus (3:15) - Outi Kaartamo.
10. Kungille laulamaan (5:29) - Miikka Hästbacka.
11. Hannele Laurila (4:58) - Marika Kecskemeti.
12. Lossi (3:49) - Josper Knutas.
13. Puhelin (4:15) - Miikka Hästbacka.
14. Leuka uusiksi (ks. 9.) - Outi Kaartamo.
15. Lomamatka (2:41) - Pertti Salovaara.
16. Tatuoija (5:23) - Marika Kecskemeti.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto