Hyppää pääsisältöön

Rikostarinoita Suomesta: Lahden piiritys

Vuonna 1994 Helsingin lääninvankilasta karkasi kaksi vankia, jotka oli tuomittu murhasta elinkautiseen vankeuteen. Pakoon he pääsivät otettuaan naisvartijan panttivangiksi. Karkureiden pakomatka päättyi Lahteen poliisipiiritykseen median seuratessa tiukasti tapahtumia.

Iäkäs liikemies oli ammuttu kylmäverisesti sänkyynsä kotonaan Helsingin Jollaksessa huhtikuussa 1992. Pitkällisten tutkimusten jälkeen selvisi, että 24-vuotias helsinkiläinen taksikuski oli palkkiota vastaan suorittanut surmatyön. Vuosi surmatyön jälkeen kolme miestä tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Noin vuoden kuluttua mies sai itselleen vankilaan salakuljetetun aseen, jolla uhaten hän pakeni yhdessä vankitoverinsa kanssa.

Muutamassa päivässä vankikarkurien jäljille päästiin. Ne johtivat erään lahtelaisen lähiön kerrostaloasuntoon. Karkureiden piiritys kesti kolmatta päivää maaliskuussa 1994 ja se oli suuren luokan poliisioperaatio ja myös suuri mediatapahtuma.

Teksti: Markku Kaires/Productum Oy & Sirpa Jegorow/Elävä arkisto

Kommentit