Hyppää pääsisältöön

Dingo ja levottomat tuhkimot

Dingo-ilmiö työllisti 1980-luvulla musiikkibisnestä, poliisia ja psykologeja. "Tääll on kovat dingot menossa", arvioi virkavalta keikkapaikan tuntumassa.

Poliisi on varautunut hyvin pikkutytöistä koostuvan yleisön aiheuttamiin häiriöihin. Huvialueella partioi pari autoa, tarpeen vaatiessa saadaan kaupungilta rikospoliisin auto, ja koirapartiokin on valmiustilassa.

Dingon fanit olivat sen verran nuoria, että monilla oli keikoilla mukanaan varhaisemmasta lapsuudesta muistuttava turvallinen nallekarhu.

Psykologi Pirkko Siltalan mielestä ei ollut vaarallista hurmioitua Dingosta. "Terve nuori palautuu kyllä konsertin jälkeen."

Fanit roikkuivat bändin jäsenten kotitalojen edessä ja porttikongeissa. Käyttäessään koiran iltalenkillä Neumann joutui antamaan kymmeniä nimikirjoituksia.

Ohjelmassa vieraillaan Dingon mukana myös Lontoossa. Suomen ykkösartistit käyvät satelliittikanava Music Boxin haastattelussa ja Sonet-yhtiön edustajia tapaamassa.

Tietolaatikko

Levoton tuhkimo. Säv. ja san. Neumann.
Autiotalo. Säv. ja san. Neumann.

Kommentit
  • Unelmien maa rakennettiin Norjaan öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla

    Norjan vaiheikas öljyhistoria synnytti menestyssarjan.

    Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.

  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    "Suk-suk-suk-sukset ja sau-sau-sau-sauvat" mukaan ja ladulle! Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.

  • Formulaliukua ja rokkia – Luisteluleikit Laura Lepistön, Valtter Virtasen ja muiden taitoluistelutähtien opastuksella

    Taitoluistelijat opettavat lapsille luistelua ja leikkejä.

    Miten sopii yhteen pingviinikävely ja luistelu? Taitoluistelijatähdet opettavat lapsille luistelua ja hauskoja leikkejä Pikku Kakkosen ja Suomen Taitoluisteluliiton ohjelmasarjassa vuodelta 2008. Luistimilla voi kokeilla vaikka formulaliukua, kisarokkia, merikotkahyppyjä tai rallijarrutusta. Luisteluoppaina ovat mm. Kiira Korpi, Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Valtter Virtanen. Katsomisen jälkeen näitä temppuja voi lähteä jäälle testaamaan!

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto