Hyppää pääsisältöön

Tietovisa neuvostovangeille suututti Mannerheimin

Venäläisiä sotavankeja Parikkalan sotavankileirillä (1939).
Venäläisiä sotavankeja Parikkalan sotavankileirillä (1939). Venäläisiä sotavankeja Parikkalan sotavankileirillä (1939). Kuva: SA-kuva talvisota

Propagandapäällikkö Reino Palmroth tenttaa vihollisen sotavankien sivistystasoa tammikuussa 1940. Jos vanki "sattui vastamaan oikein", hänet palkittiin sikarilla.

Suuri osa Suomussalmella kiinni jääneistä vangeista oli ukrainalaisia tai muita ei-venäläisiä. Leiripäällikön mukaan vangitut eivät olleet tottuneet saunaan, ruokaan tai astioihin. Peseytymistavatkin olivat omituisia.

Kapteeni Reino Palmroth järjestää vangeille tietokilpailun. Heiltä kysytään muun muassa, missä oli määrä pitää vuoden 1940 olympiakisat, minkä valtakunnan aluetta on Kuolan niemimaa, kuka on Italian kuningas, kuka on Paavo Nurmi, montako hammasta on ihmisellä, paljonko on 7 x 8, miksi joulua vietetään ja kauanko kesti 30-vuotinen sota.

Palmroth tuhahtelee väärille arvauksille ja toteaa kysymysten olevan niin helppoja, että jokainen suomalainen voisi empimättä vastata niihin oikein.

"Eivät ole selvillä edes omista maistaan, ja silti yrittävät valloittaa muilta lisää", hän kommentoi visailijoiden heikkoja tietoja Kuolan niemimaasta.

Ohjelman ylimielinen sävy venäläisiä kohtaan suututti ylipäällikkö Mannerheimin, joka kutsui Palmrothin päämajan nuhdeltavaksi. Puolustusvoimien propagandassa vihollisen halventaminen oli kielletty.

Palle oli monessa mukana

Reino Palmroth eli kirjailija Reino Hirviseppä tunnettiin paremmin radioviihdyttäjä Pallena. Talvisodan aikana Palmroth johti päämajan propagandaosaston 3. toimistoa. Mannerheimin reaktioista ks. Lasse Vihonen: Radio sodissamme 1939–1945, SKS 2010, s. 108–109.

Lue lisää:

Tätä olivat talvisodan henki ja ihme aikalaisen silmin

Suomi taisteli itsenäisyydestään 105 päivän ajan talvella 1939–1940. Katso ja kuuntele, miten talvisodan henki sai aikaan ihmeen: näin sota 80 vuotta sitten syttyi, eteni ja päättyi.

Keskustele

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto