Hyppää pääsisältöön

Tuomio: Seksinoston kieltolaki

Oikeusministeri Tuija Brax neuvotteli viime vaalikaudella eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana valmiiksi lain, jolla kiellettiin seksin ostaminen ihmiskaupan uhreilta.

Syyttäjä Johanna Korhosen mukaan laki oli huono kompromissi, joka vain pahensi ihmiskaupan uhrien asemaa.

Syyttäjän tukena ovat seksikaupan käytäntöön perehtyneet rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista ja tutkija Anna Kontula Tampereen yliopistosta.

Braxin syyttömyydestä on vakuuttunut puolustaja Nina Stenros, todistajinaan ihmiskauppaa tutkinut Johanna Niemi oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta sekä Sdp:n kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Ilkka Kantola.

Äänestykseen osallistuneet katsojat pitivät Braxia syyllisenä prosenttiosuuksin 85-15.

Teksti: TV2

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto