Hyppää pääsisältöön

Waldo´s People Moskovassa

Euroviisuedustajamme Waldo´s People valmistautui semifinaaliin vetämällä yllätyskeikkoja moskovalaisille. A cappella -esitykset saivat innostuneen vastaanoton.

Tiistai-illan semifinaalissa Suomi selvitti tiensä hienosti finaaliin. Suomen lisäksi finaaliin selvisivät Armenia, Bosnia ja Hertsegovina, Islanti, Israel, Malta, Portugali, Romania, Ruotsi ja Turkki.

Toinen semifinaalierä järjestetään torstaina. Tällöin kuullaan 19 esiintyjää, joista finaaliin selviää myös kymmenen.

Lisäksi lauantaina TV2:lla nähtävässä finaalissa esiintyvät viisi finaaliin automaattisesti selvinnyttä, eli isäntämaa Venäjä, sekä neljä Euroopan yleisradioliiton EBU:n suurinta rahoittajaa Iso-Britannia, Espanja, Ranska ja Saksa.

Suomi esiintyy finaalissa numerolla 24. Kisassa esiintyy kaikkiaan 25 maan edustajat, ja loppupään paikkoja pidetään usein parhaina.

Teksti: Petra Himberg - YLE Uutiset

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto