Hyppää pääsisältöön

Rikollisen profilointi ei paljasta tekijää mutta auttaa löytämään todennäköisimmän

Rikosten profilointi tuli suurelle yleisölle tutuksi, kun Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI alkoi käyttää sitä muun muassa sarjamurhien tutkimiseen 1970-luvun alussa. Suomeen profilointi tuli 1990-luvulla. Rikostarinoita Extrassa (2005) tutustutaan profilointiin ja siinä käytettyihin metodeihin sekä kerrotaan jo ratkaistuista rikostapauksista kuten Tehtaankadun poliisimurhat ja Töölön tiirikkaraiskaaja, joissa oli sekä tyypillisiä että epätyypillisiä väkivaltarikollisten piirteitä. Ohjelmassa haastatellaan profiloinnin Suomeen tuonutta rikosylikomisario Thomas Elfgreniä ja kriminaalipsykologian dosenttia Helinä Häkkästä.

Profilointi sai alkunsa, kun kaksi FBI:n tutkijaa ryhtyi pohtimaan 1970-luvun lopussa, miten he voisivat kehittää omaa työtään. He esimerkiksi haastattelivat useita moniin henkirikoksiin syyllistyneitä ja etsivät yhtäläisyyksiä heidän rikospaikkakäyttäytymisensä ja luonteenpiirteidensä välillä. Tämä on johtanut siihen, että tieteellisessä tutkimustyössä on tehty määrätietoista profilointiin liittyvää perustutkimustyötä, jossa tavoitteena on löytää rikospaikkakäyttäytymisen ja tekijän luonteenpiirteiden välillä, toteaa rikosylikomisario Thomas Elfgren.

Suomeen profilointi tuli virallisena tutkimusmenetelmänä vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen. Elfgren työtovereidensa kanssa halusivat testata, soveltuvatko amerikkalaiset metodit suomalaisiin olosuhteisiin ja suomalaisiin väkivallantekijöihin. He käynnistivät hankkeen, jossa 10 vuoden ajalta tutkittiin yli 900 henkirikosta ja siitä saatua empiiristä pohjamateriaalia hyödynnettiin erilaisilla poliisin väkivaltatutkintakursseilla.

Profilointiin yleensä päädytään, kun rikostapaus ei ole jo alkumetreillä ratkennut, toteaa kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen. Tapauksen ei tarvitse Häkkäsen mukaan olla mitenkään tavanomaisuudesta poikkeava.


Poliisi tekee profilointeja monesta eri näkökulmasta. Esimerkiksi henkilöprofilointi on vain yksi lähestymistapa, kun selvitetään henkirikosta ja sen tekijää. Tutkijoiden tekemä profilointi perustuu koulutukseen ja heidän työnsä kautta saatuun kokemukseen. Systemaattinen profilointi puolestaan perustuu tieteelliseen ja tutkinnalliseen lähestymistapaan. Kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen sanoo, että systemaattinen profilointi perustuu siihen, että on löydetty eroja eri rikoksentekijöiden välille ja eri tavoille tehdä henkirikos. Hänen mukaansa selvitettyjä juttuja ja muuttujia analysoimalla voidaan ajaa erilaisia tilastoajoja.

Väkivaltakäyttäytyminen on universaalia ja siitä tehtävät johtopäätökset käyvät kaikkiin maihin.― Ylikomisario Thomas Elfgren

Thomas Elfgren muistuttaa, että väkivallan taustasyyt ovat ihmisessä eikä sillä ole suurtakaan merkitystä, missäpäin maailmaa väkivaltarikos tehdään. Väkivaltakäyttäytyminen on hänen mukaansa universaalia eikä se hänen mukaansa juurikaan ole kulttuurisidonnainen.

Profilointi ei yksin ratkaise rikoksia vaan se on apukeino tekniselle ja taktiselle tutkinnalle. Sitä ei myöskään voi eikä saa käyttää oikeudessa todistusaineistona, muistuttaa Elfgren. Hänen mukaansa profilointi tuskin koskaan antaa yksinään vastausta siihen, millaista tekijää haetaan. Profilointi sen sijaan auttaa ajattelua ja ennen kaikkea selvittämään, mikä kussakin jutussa on todennäköisintä. Häkkäsen mukaan profiloinnin hyötyarvo rikostutkijoille tulevaisuudessakin on siinä, että ymmärretään eri ryhmittymien rikospaikkakäyttäytymisen erot ja että suurimmalla osalla henkirikoksiin syyllistyvillä on mielenterveys- tai päihdeongelmia. Se on hänen mukaansa tärkeämpää kuin tekijän ikä tai sukupuoli.

Kommentit