Hyppää pääsisältöön

Vieraisilla Brysselissä

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, sadat tavallisetkin suomalaiset pääsivät Brysselin-matkalle EU-parlamentin kustannuksella.

Jokaisella EU-parlamentaarikolla oli oikeus kutsua vuosittain 70 vierailijaa tutustumaan unionin toimintaan.

Suomalaiset edustajat käyttivät etua tarkasti hyväkseen. Brysseliin lennätettiin milloin viiteryhmään kuuluvia toimitusjohtajia ja heidän rouviaan, milloin äänestäjiä ja ay-väkeä.

Esko Seppäsen kutsuman 35-henkisen seurueen vierailu tuli maksamaan 87 500 markkaa. Yhteensä Suomen euroedustajien budjetti vierailuja varten nousi 2 800 000 markkaan (vuoden 2008 rahanarvon mukaan n. 560 000 euroa).

Brysselissä ehdittiin katsella nähtävyyksiä ja yöelämää. Seppänen piti kuitenkin hyvää huolta siitä, että koko porukka osallistui tutustumiskäynnille EU-parlamenttiin - matkarahat maksettiin pääluvun mukaan.

Kaksi vuotta aikaisemmin 140 keskustapuolueen aktiivia vieraili Brysselissä. Matkan tarkoituksena oli rauhoittaa etenkin Pohjois-Suomen EU-kriitikkoja.

"Olen sanonut kotona, että lähden käymään Suomen pääkaupungissa", vinoili muuankin isäntä. Kotoisiakin näkymiä löytyi - ainakin Belgian friisiläiset lehmät.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto