Hyppää pääsisältöön

Rikostarinoita Suomesta: Kampin autopommimurha

Kauniina heinäkuisena aamuna 2002 auto räjähti Kampissa aivan Helsingin keskustassa. Autopommin räjäyttäminen osoittautui huolella suunnitelluksi murhaksi.

Pohjoisella Rautatienkadulla räjähtäneessä autossa oli yksi mies, joka kuoli välittömästi.

Viereisellä kaistalla olevassa autossa ollut mies sai lieviä vammoja, ja räjähtäneen auton edessä ollut matkailuauto vahingoittui, mutta sen matkustajat eivät loukkaantuneet.

Poliisitutkimuksissa selvisi, että auto räjäytettiin dynamiitista tehdyllä räjäytepakkauksella, johon suunniteltu kauko-ohjain löytyi surmapaikalta.

Koska räjähdys sattui aamulla työmatkaliikenteen aikaan keskeisellä paikalla, loukkaantuneita olisi voinut olla enemmän. Oli myös ihme, etteivät räjähdyksessä lentäneet lukuisat sirpaleet tehneet juurikaan vahinkoa.

Media ehti arvailla räjähdyksen johtuneen poliittisista tai uskonnollisista syistä, terrorismiakin epäiltiin. Tapaus kiinnosti mediaa maailmallakin.

Räjähdys paljastui kuitenkin harkituksi murhaksi, jonka kohteena oli ollut autossa istunut mies. Poliisitutkinta oli pitkä ja haastava, mutta lopulta useita henkilöitä koskettanut rikosvyyhti selvisi ja tekijät tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Mielenkiitoista tapauksessa oli sekin, että tekijöillä ei ollut rikos- eikä huumetaustaa vaan kaikki olivat näennäisen nuhteettomia, työssäkäyviä ihmisiä.

Teksti: Susanna Kokkola