Hyppää pääsisältöön

Matkalaukkukostajassa rakkaus voittaa rahan

Matkalaukkukostaja on neliosainen draamasarja, jota lähetettiin Yleisradion TV2:ssa vuonna 1991. Maalaiskylään saapuu kulkija matkalaukkuineen, jonka sisältöä aletaan arvuutella. Kuka matkamies on ja onko laukussa rahaa? Varakkaan miehen maine kiirii, mutta ovatko hänen kohtaamansa lämpimät tunteet aitoja? Sarjan on käsikirjoittanut Heikki Luoma ja ohjannut Pentti Kasurinen.

Sarja kertoo pieneen kirkonkylään saapuvasta kulkijasta, jolla on mukanaan matkalaukku. Matkamies herättää asukkaiden uteliaisuuden. On mahdollista, ettei kulkija olisikaan aivan uppoouto. Martti Suosalon esittämä kulkija on Sepeteus Tienpää, tunnettu tyhjätasku, joka on palannut kotiseudulleen. Syitä hänen kotiinpaluulleen arvuutellaan. Kenties hän etsii syyllistä kotitalonsa tuhopolttoon vai aikooko hän asettua aloilleen vanhalle kotiseudulle. Samaan aikaan iltapäivälehdet etsivät lottovoittajaa, jonka henkilöllisyys on jäänyt arvoitukseksi. Onko Sepeteus uusi lottomiljonääri, joka voi auttaa pulaan jääneitä kyläläisiä aina osuuskassan johtajaa myöten?

Isolan isäntä saa kuulla mahdollisista miljoonista. a. Paikalle hölkkää yllättäen myös pankinjohtaja Hujanen, joka onnittelee kukkapuskan kera paikkakunnalle muuttanutta Sepeteusta. Pankin ylitsevuotavan lämmin vastaanotto hämmentää Tienpäätä.


Pankinjohtajan puolison Marjatta Hujasen "panosta" tarvitaan myös. Rouva Hujanen kutsuu itsensä Tienpään pieneen telttaan, jossa tunnelmat muuttuvat nopeasti kiihkeiksi. Mutta touhut keskeytyvät äkillisesti yllätysvieraan myötä. Se kuitenkin antaa rouvalle tilaisuuden kurkistaa matkalaukkuun.

Albert Isolalla on viehättävä naimaton tytär, joka kiinnostaa Sepeteusta. Eikä Irmelikään malta olla vilkuilematta häneen. Vilunkipeliä harjoittava Auvo Sulonen haluaa estää Irmelin ja Sepeteuksen suhteen kehittymisen. Hän väittää pitävänsä hallussaan materiaalia, joka saisi Irmelin toisiin ajatuksiin. Mutta sitten huhu Tienpää kuolemasta telttapalon yhteydessä muuttaakin kaiken.

Auvo Sulonen paljastuu kiristäjäksi ja pankijohtaja Hujanen yrittää paeta vaimoineen sekä Sepeteuksen voittorahojen kanssa paikalta. Mutta huijarit jäävät satimeen. Samalla tulee ilmi, kuka oli Sepeteuksen kotitalon tuhopolttaja. Kadonneet rahat huolestuttavat, mutta Sepeteus haluaa vain Irmelin.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto