Hyppää pääsisältöön

Kolme yötä on Ijäsmäinen tragikomedia, jossa parinhakushow'n voittajat päätyvät Hankoon

Matti Ijäksen tv-elokuvassa Hieman pidättyväinen Hepi osallistuu parinhakuohjelmaan. Kolmesta viehättävästä neidistä Hepin valinta osuu neiti numero kahteen. Kolme yötä on vuodelta 1989.

Kolme yötä on katsottavissa myös Yle Areenassa 11.10.2019 asti.

Neiti numero yhden matkassa Hepi (Martti Suosalo) olisi lähtenyt Roomaan ja neiti numero kolmosen matkassa Honoluluun. Neiti numero kahden (Kristiina Elstelä) sydämen takaa löytyy kotimaankohde: Hanko.

Tragedia tästä ajasta, improvisaatioita kolmelle ihmiselle.― Kolme yötä tv-elokuvan esittelyotsikko

Hepi ja neiti numero kaksi matkaavat merenrantahotelliin Hankoon. Hepi ei ole kovinkaan perehtynyt naisten kanssa seurusteluun. Edessä on ensimmäinen yö neiti numero kahden kanssa ja Hepi pääsee esittelemään ammattimiehen taitojaan.

Kolmen päivän matka kotimaankohteeseen saa tragikoomisia sävyjä, kun neiti numero kaksi hukkaa piilolinssinsä. Linssi kyllä lopulta löytyy, mutta ei ilma onnettomuutta.

Valikoituja otteita tv-elokuvasta

Kommentit
  • Unelmien maa rakennettiin Norjaan öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla

    Norjan vaiheikas öljyhistoria synnytti menestyssarjan.

    Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.

  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    "Suk-suk-suk-sukset ja sau-sau-sau-sauvat" mukaan ja ladulle! Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.

  • Formulaliukua ja rokkia – Luisteluleikit Laura Lepistön, Valtter Virtasen ja muiden taitoluistelutähtien opastuksella

    Taitoluistelijat opettavat lapsille luistelua ja leikkejä.

    Miten sopii yhteen pingviinikävely ja luistelu? Taitoluistelijatähdet opettavat lapsille luistelua ja hauskoja leikkejä Pikku Kakkosen ja Suomen Taitoluisteluliiton ohjelmasarjassa vuodelta 2008. Luistimilla voi kokeilla vaikka formulaliukua, kisarokkia, merikotkahyppyjä tai rallijarrutusta. Luisteluoppaina ovat mm. Kiira Korpi, Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Valtter Virtanen. Katsomisen jälkeen näitä temppuja voi lähteä jäälle testaamaan!

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto