1970-luvun loppupuolen kriittinen viihdeohjelma Omat jutut kritisoi yhteiskunnallisesti vankilan elämää parantavaa vaikutusta.
Ohjelman teossa on käytetty lähteinä mm. Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoja sekä vankilalehtiä kuten Kiven sisältä, Possin tienoo ja Nokan koputus.
Lisäksi ohjelmassa on lainattu tuntemattoman vangin päiväkirjaa ja haastateltu vankeja. Laulut kertovat omaa karua tarinaansa kiven sisällä olosta.
Artikkelin viimeinen video on Joulu vankilassa -laulu, joka on löytynyt Keravan nuorisovankilan Possin tienoo -lehdestä. Samasta lähteestä on Herran pää on paljaana -laulelma. Ohjelman musiikin on säveltänyt Toni Edelmann.
Mukana ohjelmassa ovat mm. Matti Pellonpää, molemmat Esa Pakariset, Martti Pennanen, Helge Herala ja Martti Pikkarainen.
Vankilaperinnettä sekä 1970-luvun vankilaoloja kuvaava ohjelma tuli televisiosta marraskuussa 1977. Se oli osa Omat jutut -sarjaa, joka oli viihdettä ajan yhteiskuntakriittiseen tyyliin.