Hyppää pääsisältöön

Riitta Väisänen Mark Levengoodin vieraana

Riitta Väisänen puhuu Mark Levengoodin kanssa mm. sielun rupsahtamisesta. Lisäksi selviää, ovatko pienten koirien omistajat aina rumia.

Riitta Inkeri Väisänen (s. 1954) nousi julkisuuteen vuonna 1976, kun hänet valittiin Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Menestyksekäs missiura sai jatkoa, kun Väisänen kruunattiin Miss Euroopaksi.

Mark Levengoodille Väisänen kertoo laajentuneensa Euroopan myötä: hänelle on tapahtunut Miss Euroopan laajentuminen.

Riitta Väisänen muistetaan erityisesti pitkäikäisen Kymppitonni-televisiovisailun juontajana. Hänet palkittiin työstään usealla Telvis-patsaalla.

Kymppitonnin kehitti Spede Pasanen, jonka elokuvissa Väisänen myös esiintyi. Speden kuoltua vuonna 2001 varmistui, että Pasanen oli pitkään Väisäsen elämänkumppani.

Eläinrakas Väisänen on ollut hevosten kanssa tekemisissä koko ikänsä. Hän on mm. kasvattanut ravihevosia.

Teksti: Susanna Kokkola

Kommentit