Hyppää pääsisältöön

Uusia työkoneita Porkkalassa 1957

Kirkkonummen Porkkalassa nähtiin keväällä 1957 lukuisia uusia työkoneita, jollaisia ei aiemmin ollut osattu ajatellakaan.

Tietolaatikko

Porkkalan alue vuokrattiin Neuvostoliitolle 50 vuodeksi sotilastukikohdaksi vuonna 1944.
Poliittisista ja muuttuneista puolustuspoliittisista syistä Neuvostoliitto palautti alueen Suomelle tammikuussa 1956.
Porkkalaan palaavia suomalaisia odotti alueella surullinen näky: 12 vuoden neuvostomiehitys oli jättänyt jälkeensä pusikoituneita peltoja ja rapistuneita metsiä.

Työtehoseuran järjestämä maatalousnäyttely oli suunnattu erityisesti Porkkalaan jälleenmuuttaville asukkaille.

Pellot odottivat viljelijöitä, oli aika uusia työkalusto.

Metsätyötkin sujuivat helpommin, kun matkaa saattoi taittaa uudella, ketterällä maastoautolla.

Teksti: Petra Himberg

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto