Viuluviikari-ilmiö innoitti tv-katsojatkin musiikin maailmaan

Julkaistu 06.08.2009 - 14:00. Päivitetty 13.09.2023 - 09:28

Opetusohjelmiemme kirkkaimpia klassikoita on Viuluviikarit musiikkimaassa, missä katsoja sai aitiopaikalta seurata lasten musikaalista kehitystä. Huippusuositun sarjan taustalta löytyi Géza Szilvayn uraauurtava työ musiikkikasvattajana: tv-julkisuus toi näkyväksi metodin, jolla hänen viuluopppilaansa edistyivät ilmiömäisellä vauhdilla.

Viuluviikarit musiikkimaassa -ohjelmaa tehtiin kahdessa vaiheessa, 38 osaa vuonna 1979 ja 16 osaa vuonna 1986. Tämä artikkeli sisältää sarjasta taustatietoa, valikoituja otteita sekä pääsyn katsomaan osat kokonaisuudessaan Areenassa.

Unkarilaissyntyinen musiikkipedagogi Géza Szilvay oli aloittanut viulunsoitonopettajana Itä-Helsingin musiikkiopistossa vuonna 1971. Szilvay noudatti opetuksessaan Zoltán Kodályn periaatteita ja oli yhdessä veljensä Csaban kanssa kehittänyt Colourstrings-menetelmän pienille oppilaille.

Muutamassa vuodessa opistosta kuului ”kummia”: ilmeni, että jo hyvin nuoret viulistit etenivät soittotaidossaan poikkeuksellisen nopeasti ja motivoituneesti. Eräs ilmiön huomaajista oli TV1:n musiikkiohjelmien vastaava tuottaja Brita Helenius, ja hän seurasi Szilvayn opetusta usean vuoden ajan.

Vuonna 1979 Helenius esitti Szilvaylle ohjelmaidean. ”Tästä tavasta, miten opetat lapsia, haluaisin tehdä ohjelman, sellaisen ohjelman, joka tulee innoittamaan lapsia Helsingistä Kemijärvelle asti”, Szilvay muistaa Heleniuksen sanoneen.

Aina joku henkilö on asioiden takana, ja Viuluviikarien takana oli Brita Helenius.― Géza Szilvay (2002)

Ohjelmanteko aloitettiin vuonna 1979 ja sitä nauhoitettiin 38 jakson verran. Sarjan pilottijaksossa Szilvay painotti, ettei kyseessä ollut oppikurssi, vaan "mukava, silti vakava johdanto musiikkimaahan". Hän myös korosti musiikkiharrastuksen kasvatuksellista roolia, mahdollisuutta kehittää omaa "sisäistä kuriaan".

Oppilasryhmä oli tiivis ja yhteishenki vahva, sillä oppilaat tapasivat toisiaan liki päivittäin muutenkin. Tv-ohjelman nauhoitukset olivat vain osa yhdessäoloa, eivätkä siten aiheuttaneet erityisiä paineita. Niitä vähensi myös se, että moni oppilaista tuli televisiottomasta perheestä eivätkä he siten itse seuranneet ohjelmaa kotona. Alkuvaiheessa ryhmään kuuluivat mm. Elina Jalas, Linda Lampenius, Maiju Paukkunen, Réka Szilvay, Torda Szilvay, Jan Söderblom ja Marko Ylönen.Kapellimestariopintonsa vastikään aloittanut Sakari Oramo nähdään yhdessä jaksossa: näemme, miten hän ensimmäisen kerran johtaa orkesteria tv-kameran edessä, kumisaappaat jalassa.

Joku joskus huuteli ´Hei viuluviikari’, se ei ollut pilkkaamista vaan se oli pientä kunnioitusta, kun oli ollut tv:ssä.― Jan Söderblom (2002)

Miksi sinä puhut noin huonosti suomea? – Koska minä en ole suomalainen, minä olen musiikkimaasta.― Géza Szilvay vastaa oppilaan kysymykseen (1979)

Oppilaat ovat myöhemmin kiittäneet Szilvayta siitä, että hän onnistui saamaan kaikki yrittämään parhaansa ja siten edistymään niin nopeasti. Hänen opetusotettaan kuvataan helläksi, mutta vaatimukset olivat korkealla. ”Meille tarjoiltiin siellä paljon haasteita”, Jan Söderblom muisteli vuonna 2002 ja totesi sitten aikanaan lopettaneensa lukion kesken siksi, ettei hän kokenut siellä saavansa yhtä paljon haastetta kuin mitä hän musiikissa sai. Orkesteriharjoitukset olivat tunneista kurinalaisimmat.

Ohjelma oli osin käsikirjoitettua. Ennalta sovittujen repliikkien avulla päästiin asioissa eteenpäin. Olennainen osa myös ohjelmien intensiteettiä perustui Géza Szilvayn persoonaan.

Viuluviikarit musiikkimassa -sarja osoittautui nopeasti erittäin suosituksi. Linda Lampenius muisteli myöhemmin kuulleensa, että ohjelman myötä pikkuviulut myytiin suomalaisissa musiikkiliikkeissä vuonna 1979 loppuun.

Ohjelmasarja sai jatkoa vuonna 1986. Nyt teemaksi oli otettu musiikin historia: jaksoja oli kaikkiaan 16, ja niissä jokaisessa esiteltiin jokin musiikin tyylisuunnista. Oppilaina nähtiin aiempien lisäksi mm. Jaakko ja Pekka Kuusisto.

Pääset katsomaan kaikki vuoden 1986 jaksot alla olevista kuvakkeista.

Ilman sisäistä kuria elämästä ei tule onnellista eikä yhteiskunnasta toimiva.― Géza Szilvay (1979)

Vuonna 2002 valmistuneessa dokumentissa mm. Réka ja Torda Szilvay, Linda Lampenius, Sakari Oramo, Jan Söderblom ja Marko Ylönen palasivat ajassa taaksepäin ja kertoivat, miten he itse muistavat viikariaikansa. Géza Szilvay tavataan työn touhussa: vaikka ikä karttuu, hänellä on aikaa ja kärsivällisyyttä aloittaa uusien oppilaiden kanssa alusta.

Unkarilaissyntyinen Géza Szilvay syntyi vuonna 1943 budapestilaiseen muusikkoperheeseen, ja tottui jo lapsena soittamaan osana perheen esiintyvää viulukvartettia. Musiikkiopintonsa hän suoritti Budapestin konservatoriossa ja musiikkiakatemiassa. Musiikin ohessa hän opiskeli yliopistossa valtio-oppia ja oikeustiedettä, ja valmistui sieltä tohtoriksi vuonna 1970. Seuraavana vuonna hän muutti sellistiveljensä Csaban (s. 1941) kanssa Suomeen ja alkoi opettaa viulunsoittoa Itä-Helsingin musiikkiopistossa.

Veljekset alkoivat kehittää yhdessä pienimmille jousioppilaille suunnattua, Zoltàn Kodalyn pedagogiikkaan pohjaavaa colourstrings-menetelmää. Olennainen osa oppimista oli se, että oppilaat alusta alkaen tottuivat soittamaan yhdessä toistensa kanssa. Opiston oma jousiorkesteri Helsingin juniorijouset aloitti vuonna 1972 ja nousi sittemmin maailmankuuluksi orkesteriksi.

Szilvay toimi opiston rehtorina vuosina 1984–2010. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin professorin arvonimi. Szilvayn inovatiivinen elämäntyö pedagogina ja orkesterinjohtajana on maailmalla laajasti tunnustettua.