Hyppää pääsisältöön

Pohjalaisisäntä Eero Piirto

Kurikkalainen pohjalaisisäntä Eero Piirto kunnostautui maanviljelyn lisäksi laulajana. Erityisesti hänet tunnetaan kansanlaulujen ja laulelmien tulkkina, mutta taisipa Piirto myös oopperalaulun.

Eero Piirto (1932–1995) oli äänialaltaan basso, ja myös hänen jykevä, humoristinen puhetapansa ihastutti kuulijoita.

Elävän arkiston katkelmissa kuullaan Piirron laulamana Kaksipa poikaa Kurikasta, Oman kullan silmät sekä Kirijeen sulle kirijootan.

Esittämiensä kappaleiden välispiikit Piirto esitti mehevällä pohjalaisella murteella, ja hänen suustaan kuultiin usein myös pohjalaisia kaskuja. Ohessa onkin kuunneltavissa myös puhetta iltamista, jotka Piirto oli järjestänyt pohjalaisille amerikansuomalaisille kesällä 1980.

Teksti: Susanna Kokkola

Kommentit